Hiili hupenee viljelymaista

Juolavehnän torjuntaan käytettyä glyfosaattia huuhtoutuu vesiin, jos pian ruiskutuksen jälkeen sataa runsaasti Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto

Maataloustieteen päivillä pohdittiin torstaina Viikissä Helsingissä, minne päästöt karkaavat. Glyfosaatin ja ravinteiden huuhtoutumisesta saatiin tuoretta tietoa.

Maanperän hiilipitoisuus vähenee edelleen eikä orgaanisen aineksen vähenemistä ole kyetty pysäyttämään ja kääntämään nousuun, vaikka maatalouden luonnonvarojen kestävän käytön tavoitteet sitä edellyttävät.

Hiilikato jatkuu, koska pellot ovat nuoria ja niistä poistuu alun perin metsämaasta peräisin olevaa hiiltä. Myös yksivuotisten kasvien viljely vaikuttaa.

Sen sijaan fosforia pelloissa riittää ja fosforipitoisuuden kasvun hillinnässä on osin epäonnistuttu. Fosforipitoisuudet kasvavat savimailla, mutta karkeilla mailla nousu näyttää taittuvan.

Riikka Keskinen, Elise Ketoja,

Jaakko Heikkinen, Kristiina Regina, Martti Esala, Visa Nuutinen:

Suomen peltomaiden kemiallisen laadun muutokset 1974–2009.

Juolavehnän ja heinämäisten kasvien torjuntaan käytettyä glyfosaattia huuhtoutuu myös vesiin. Etenkin, jos pian ruiskutuksen jälkeen sataa runsaasti. Glyfosaattia päätyy vesistöön pintavesien lisäksi salaojien kautta.

Vuoden 2012 syksyllä glyfosaattipitoisuus nousi valumavedessä viisi–kuusinkertaiseksi pian ruiskutuksen jälkeen. Syksy oli poikkeuksellisen sateinen.

Tulokset ovat alustavia eikä niistä ole laskettu, miten paljon glyfosaattia ja sen hajoamistuotteita huuhtoutuu vesistöön ja miten haitallista huuhtoutuma on.

Glyfosaatti sitoutuu tiukasti maahiukkasiin. Jopa yli puolet pelloilta karkaavasta glyfosaatista kulkeutuu maahiukkasiin kiinnittyneenä.

Sari Rämö, Jaana Uusi-Kämppä:

Glyfosaatin ja Ampan jäämäanalyysit pellon valumavesistä

ja kiintoaineksesta.

Suurin osa nurmivaltaisten alueiden ravinnekuormituksesta syntyy keväällä, kun lumet sulavat. Vuodet eivät ole kuitenkaan veljeksiä, joten virtaamat ja ravinnekuormitus vaihtelevat vuosittain.

Nurmelle pintaan levitetty lannoitefosfori ja lietelanta kasvattavat huuhtoutumalle alttiin fosforin määrää maan pintakerroksessa.

Nurmilta vesistöön päätyy pääosin liukoista fosforia, joka on sellaisenaan leville käyttökelpoista.

Metsästä huuhtoutuu ravinteita vain murto-osa pellolta tulevaan verrattuna. Pellolta huuhtoutui typpeä kymmenkertaisesti metsään verrattuna.

Runsaasti fosforia sisältävillä pelloilla fosforin huuhtoutumista voidaan vähentää levittämällä syksyllä jäteveden puhdistuksessa käytettyä rautasulfaattia tai alumiinisulfaattia.

Syyslevitys vähensi fosforin huuhtoutumista seuraavana keväänä, mutta ei enää vuotta myöhemmin.

Mari Räty, Kirsi Saarijärvi, Perttu

Virkajärvi, Erkki Saarijärvi, Hanna Kröger: Jatkuvatoiminen ravinnekuormituksen seurantaverkosto

Kirmanjärven valuma-alueella.

Kymmenen metrin suojakaistat vähentävät fosforin ja typen huuhtoumista. Suurin hyöty saadaan perinteisesti muokatulla pellolla, jolta huuhtoutuu etenkin kiintoainefosforia.

Suorakylvetyltä pellolta huuhtoutuu fosforia saman verran kuin kyntöpellolta, jonka reunassa on leveä suojakaista. Vähiten fosforia karkaa laitumilta.

Tilanne kääntyy päälaelleen, kun katsotaan liukoista fosforia. Kyntöpelto on silloin paras ja laitumelta huuhtoutuu eniten liukoista fosforia.

Typpeä karkaa eniten kynnökseltä, 6,6 kiloa hehtaarilta vuodessa. Hoidettu suojakaista puolittaa typpipäästön. Suorakylvössä ja laitumilla typpeä huuhtoutuu pari kiloa vuodessa, mistä suojakaista nappaa vajaan kolmanneksen.

Jaana Uusi-Kämppä,

Lauri Jauhiainen: Lintupajun

suojakaistakokeen valumatuloksia 20 vuoden ajalta.

Laskeutusaltaiden ja kosteikkojen pohjalle kertyvä sedimentti ei sovellu kasvualustaksi eikä sen levittämisestä pellolle ole kasvinravitsemuksellista etua.

Sedimentille voi löytyä käyttöä liukoisen fosforin sitomisessa pelloilta, joiden fosforiluku on korkea.

Sedimentissä on paljon fosforia, mutta fosfori on pidättynyt niin tiukasti, etteivät kasvit pysty käyttämään sitä, jos sedimenttiä levitetään pellolle.

Kosteikon pohjasta kerättyä sedimenttiä sekoitettiin peltomaahan.

Kasvit kärsivät fosforin puutteesta sitä enemmän, mitä enemmän seoksessa oli sedimenttiä.

Fosforipula äityi, kun maassa oli puolet sedimenttiä.

Johanna Laakso, Markku Yli-Halla, Risto Uusitalo: Onko maatalouden kosteikkosedimentin fosforista kasvinravinteeksi?

Turvemaiden ympäristöhaittoja voidaan vähentää luopumalla muokkauksesta ja suosimalla monivuotisia kasveja yksivuotisten sijaan. Lantaa ei parane käyttää, sillä se kiihdyttää turpeen hajoamista.

Suurin ympäristöhyöty saadaan, kun luovutaan turvemaiden raivaamisesta.

Pohjavesi kannattaa nostaa myös lähelle pellon pintaa, kun sen on viljelytoimien kannalta mahdollista, jotta maatuvaa turvetta on mahdollisimman vähän.

Turvemaista saraturpeet sisältävät rahkaturvetta enemmän ravinteita ja suojelutoimet kannattaa suunnata niille.

Merja Myllys, Kristiina Regina,

Outi Kesäniemi, Helinä Hartikainen: Turvemaiden viljelyn ympäristöhaittojen vähentäminen.

VEIKKO NIITTYMAA

Avaa artikkelin PDF