Moni ajattelee, että kissaa eivät muiden murheet kiinnosta − tuore tutkimus esittää muuta
Yhteensä yli 400:lle kissaa hoitaneelle ja omistaneelle teetetty kyselytutkimus kartoitti sekä hoitajien että eloonjääneiden kissojen suhdetta perheessä kuolleeseen lemmikkieläimeen.
Näyttääkö kissani surulliselta? Kuollutta lemmikkiään sureva omistaja voi tutkimuksen mukaan nähdä lemmikin kanssa asuneen kissakaverin käytöksessä herkemmin surua, koska kokee sitä itsekin. Kuvituskuva. Kuva: Jarno MelaTutkimusryhmä selvitti kissanomistajille teetetyssä kyselyssä kissojen reaktioita perheessä eläneen toisen eläimen kuolemaan. Applied Animal Behaviour Science -tiedelehdessä julkaistu tutkimus esittää, että itsenäisinä ja joskus jopa välinpitämättöminä pidetyt kissat todellakin surevat läheisen lemmikkikaverin poissaoloa.
Tutkimuksessa yhteensä yli 400:lle kissaa hoitaneelle tai omistaneelle teetettiin kysely, jolla kartoitettiin sekä hoitajien että eloonjääneiden kissojen suhdetta kuolleeseen lemmikkieläimeen.
Tutkimuksessa tarkkailtiin hoitajien toimesta yli 450:tä kissaa.
Kyselyllä pyrittiin tutkimaan myös kissojen välittömiä ja pitkän aikavälin käyttäytymismuutoksia kotitaloudessa elävän lemmikkieläimen menetyksen jälkeen.
Kissojen käytöksessä oli havaittavissa muutoksia. Osa omistajista kertoi, että kaverilemmikin menettäneet kissat nukkuivat, söivät ja leikkivät normaalia vähemmän. Ne hakivat kuitenkin enemmän huomiota ihmisiltä ja muilta lemmikeiltä, piiloutuivat herkemmin, viettivät aikaa yksin sekä näyttivät etsivän kadonnutta toveriaan.
Tutkimuksen mukaan sekä tarkkailtuun kissaan että kuolleeseen lemmikkiin vahvasti kiintynyt omistaja peilasi omaa suruaan kissaan. Näin sureva omistaja myös ”havaitsi” kissassaan enemmän huomionhakuisuutta ja suremisen merkkejä.
Se, missä määrin tarkkaillun kissan käytöksessä merkkejä suremisesta havaittiin, riippui tutkimuksen mukaan havaintoja tehneen omistajan tai hoitajan suhteesta niin kuolleeseen lemmikkiin kuin ilman lemmikkikaveria jääneeseen kissaan.
Tutkimuksen mukaan sekä tarkkailtuun kissaan että kuolleeseen lemmikkiin vahvasti kiintynyt omistaja peilasi omaa suruaan kissaan. Näin sureva omistaja myös ”havaitsi” kissassaan enemmän huomionhakuisuutta ja suremisen merkkejä.
Jos vastaavasti kissaa hoitavat kertoivat kiintymyssuhteensa kuolleeseen lemmikkiin olleen välttelevä, he raportoivat yksin jääneessä kissassa vähemmän surun kaltaisen käyttäytymisen merkkejä.
Kissa ei tutkijoiden mukaan sure vain menetettyä kissakaveria, vaan yhtä lailla surun merkkejä osoittivat koirakaverin menettäneet kissat.
Vastaavaa käytöstä on tutkijoiden mukaan havaittu aiemmin koirien parissa. Laumaeläimistä polveutuvien koirien tapaa reagoida voimakkaasti ”laumatoverin” kuolemaan on pidetty lajille luontevana.
Kissat sen sijaan ovat tyypillisesti itsenäisempiä eläimiä, mutta ovat ihmisen hoidossa ollessaan sopeutuneet elämään lajitovereiden keskellä.
Kissa ei tutkijoiden mukaan sure vain menetettyä kissakaveria, vaan yhtä lailla surun merkkejä osoittivat koirakaverin menettäneet kissat. Kissojen osoittaman surun määrään vaikutti myös kissan ja lemmikkikaverin välisen toveruuden pituus.
Kissojen kyky reagoida lajitoverin menetykseen ja omistajan rooli surun havainnoinnissa vaativat tutkijoiden mukaan lisätutkimuksia.
Tutkimuksesta uutisoivat myös The Guardian sekä Helsingin Sanomat.
Applied Animal Behaviour Science, vol 277 (8/2024): Is companion animal loss cat-astrophic? Responses of domestic cats to the loss of another companion animal
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


