Lannoitteidenhinta ihmetyttääMTK-valiokuntaa
MTK:n tuotantotalousvaliokunta ihmettelee, millä perusteella lannoiteteollisuus nostaa hintojaan.
Yara kertoi viime kuussa, että kesäkuusta marraskuun toimituksiin lannoitteiden hintojen nousu on 8–10 prosenttia. Tuotantotalousvaliokunta käsitteli tilannetta viime viikolla.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n keräämien tietojen mukaan sen enempää lannoitteiden kysyntä kuin raaka-aineiden ja energian hintakehitys eivät anna aihetta hinnankorotuksiin. Markkina-analyytikkojen mielestä painetta on pikemmin hintojen laskuun.
Lannoiteteollisuus on vedonnut kovaan kysyntään. Tuotantotalousvaliokunnan mukaan kysyntä ei kuitenkaan vedä hintoja nousuun missään päin maailmaa. Euroopassa lannoitteiden kysyntä on vähentynyt, kun viljan hinta on alhaalla. Samoin USA:ssa viljan alhainen hinta ja kuivuus vähentävät lannoitteiden käyttöä. Brasiliassa on meneillään kylvöaika, mutta edellisen satovuoden lannoitteita on varastoissa reilusti.
Nykyinen viljojen ja lannoitteiden hintojen välinen suhde on vääristynyt, valiokunta toteaa.
Tuotantotalousvaliokunnan mielestä hinnan nousu on merkki Suomen lannoitemarkkinoiden toimimattomuudesta. Valiokunta vaatii lannoitemarkkinoille avoimuutta. Lisäksi tarvitaan uusia riskienhallintatyökaluja tuotantopanosmarkkinoille.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
