Nostalgiamekkoja navetan täydeltä
Auli Partio ammentaataideteoksiinsa ideoita omasta elämästään. Ensimmäiset mekotsyntyivät taidevaelluksille, jolloin ne ovat olleet valaistuina maastossa. Materiaaleina hän käyttää vaikkapa vanhoja puhelinluetteloita tai sideharsoa. Lari Lievonen Kuva: Viestilehtien arkistoRÄÄKKYLÄ (MT)
Enemmän taiteilija kuin yrittäjä, Auli Partio kuvaa itseään ja hymyilee perään, että kovasti yritteliäshän hän joka tapauksessa on.
Sen huomaa hetkessä, kun kaartaa Arvinsalmen lossimatkan jälkeen Oravisalon saarella Silkkipartio-kyltin opastamalle tammikujalle. Piha on tiptop, ja tammetkin emännän itsensä siemenistä kasvattamat.
Lapsena Auli haaveili, että saisi hoitaa eläimiä ja tehdä kuvia. Koulusta jäivät näytelmätuokiot mieleen.
”Japanilaisesta tuhkakupista ihastelin keltaista kimonoa ja tokaisin siskolle, että mie se joskus vielä lähden Japaniin. Siihen sisko, että hulluhan sie oot, kun et oo käyny ees Helsingissä.”
Nyt viisikymppisenä Auli voi suunnitella jo viidettä Japanin-reissuaan – näyttelyavajaisten jälkeen vuorossa voisi olla työskentely sikäläisessä taiteilijaresidenssissä.
Maalaistytön japanin kielen opiskelu ja kulttuurin ahmiminen leimattiin aikoinaan ”turhaksi hullutukseksi”.
”Saapi kai sitä olla sellaisiakin harrastuksia, joista ei ole hyötyä”, Auli vastasi ihmettelijöille.
Ja hyötyähän siitä kielitaidosta on totta tosiaan ollut. Partio perusti silkkituotteiden maalaamiseen erikoistuneen yrityksen Silkkipartion ja loi mallistoja muun muassa Kalevala-aiheiden pohjalta.
Silkkihuivit olivat erityisesti japanilaisten mieleen, kuten muukin tekstiilitaiteeseen ja kierrätysmateriaaleihin erikoistuneen tekijänaisen tuotanto. Ovet kansainvälisiin näyttelyihin avautuivat.
”Minuun japanilaisuudessa vetoaa yksinkertaisuus. Suulaana ihmisenä kaipaan selittämisen niukkuutta.”
Liperin Tutjussa syntynyt Auli, silloinen Matilainen, opiskeli maatilateknikoksi ja työskenteli lomittajana ennen kuin päätyi Oravisaloon viiden lypsävän tilalle emännäksi.
”EU-neuvottelujen tulos tiesi väistämättä sitä, ettei lypsykarjan pito kannattaisi niin pienessä navetassa. Karjasta luopuminen synnytti epäonnistumisen ajatuksia: meihinkö nyt katkeaa tilalla karjanpito. Anopille päätöksen kertominen oli vaikeinta.”
Onneksi anoppi kuitenkin huolehti vain nuorten pärjäämisestä – ja ovathan kekseliäät ihmiset pärjänneet. Talo ei ole mennyt alta, koska Auli maalasi ahkerasti silkkiä ja Heimo uppoutui maatalouskoneiden korjauspajaan.
Taide imi Aulia syvemmälle tekemiseen. Silkki ei riittänyt, kun ammattikorkeakoulusta maalariksi ja monen tekniikan taitajaksi valmistuva taiteilija järjesti lopputyönäyttelyään.
Syntyi installaatioita sekä taidevaellus oman maatilan aitoista ja kellareista lähimetsiin. Materiaaleiksi tekstiilien lisäksi kelpuutettiin niin kananmunankuoria kuin myös taidokasta keramiikkaa, jota sitäkin alkoi Aulin käsissä syntyä.
”Näyttely oli maatalouspoliittinen kannanottoni: Aina ei tarvitse lähteä kaupunkiin taidetta katsomaan. Tulkoot kaupunkilaiset vuorostaan maalle!”
Ensimmäisen vaelluksen suosion innoittamana taidepolkuja syntyi kuutena vuotena lisää. Tapahtuman ympärille alkoi muodostua vakituisten kävijöiden lisäksi tekijäyhteisö: työllistyi muusikoita, kuvataiteilijoita, valo- ja äänisuunnittelijoita.
Rahaa taiteella on vaikea tienata, vaikka Partion navettagalleria ja -ateljeessa maalaamat metsät ja abstraktit maisemat myös myyvät.
”Taiteilija ei tarvitse yritystä, mutta pahus, rahaa se tarvitsee. Rahalla on pakko maksaa bensat ja sähköt ja ruoka.”
Elämän realiteetit silmissään Auli päätti opiskella lähihoitajaksi erikoistumisalanaan lapset ja nuoret.
”Lapin yliopistossa ehdittiin etsiä ohjaajat väitöskirjaani varten, mutta eihän sen idea mihinkään karkaa. Keväällä valmistun lähihoitajaksi ja voin tehdä tarvittaessa sijaisuuksia. Siinä rinnalla ehdin väitöskirjan kimppuun.”
Hoivatyöstä Partio on ihan innoissaan.
”Päiväkodissa en tajunnut edes tekeväni töitä, koska siellä oli niin hauskaa. Ehkä sijaisena otan asiat rennommin. Ja sitä paitsi uskon, että taiteilijana ymmärrän informaatiotulvaa, jota hoitokodeissa riittää.”
Taiteilijalla on kyky ja halu tulkita non-verbaalista viestintää ja nähdä puhekyvyttöminä makaavat vanhuksetkin ihmisinä.
Partio poimii ihmisten puhetta, luonteita, käytöstä ja toimintatapoja kaikkialta, missä liikkuu ja toimii.
Syntyy tarinoita näyttämölle ja joskus runoja. Itseäänkään hän ei säästele.
”Ainahan oma elämä on tekemisessä mukana, niin tilateoksissa kuin käsikirjoituksissa. Jatkoajasta tuli tavallaan 50-vuotisjuhlanäytelmäni Riäkkyteatterin porukalle, jossa olen näytellyt, toiminut kuiskaajana ja ties minä jo pian 10 vuotta. Se on minulle tosi tärkeä yhteisö.”
LIISA YLI-KETOLA
Auli Partion käsikirjoittama
ja Kirsi Koskelon ohjaama
Jatkoaika kantaesitetään
perjantaina 14.11. Rääkkylässä.
Hänen toimittamansa Suarelaisten suakkunat -murreantologia
julkaistaan lähiviikkoina.
Kalevala kankahilla - Auli Partion tekstiilitaidenäyttely esillä Kuhmon Juminkeossa 19.12. saakka.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
