Hallitus pitää kiinni 18 maakunnasta, kokoomuksesta tukea Päivi Nergin vähentämistoiveille
Hallitus on kuitenkin sitoutunut viemään maakuntauudistuksen sovitusti eteenpäin 18 maakunnalla.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner sijaistaa tällä viikolla sekä pääministeri Juha Sipilää että kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläistä näiden lomaillessa. Kuva: Kari SalonenHallitus kommentoi vain lyhyesti MT:lle torstaina hallituksen maakunta- ja sote-uudistusta johtavan valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Päivi Nergin arviota siitä, että 18 maakuntaa ei jää maakuntien lopulliseksi määräksi (MT ke 25.7.).
Nergin arvio oli, että uudistuksen valmisteluvaiheessa maakuntia on 18, mutta pienimmät eivät pysty ennen pitkää hoitamaan tehtäviään yksin, vaan hakeutuvat joko vapaaehtoisesti tai kriisimenettelyn kautta yhteistyöhön muiden maakuntien kanssa.
"Hallitus on sitoutunut 18 maakunnan malliin ja tältä pohjalta hallituksen esitykset on valmisteltu eduskunnan käsiteltäväksi", liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner vastasi MT:lle torstaina lyhyesti sähköpostitse.
”Meillä on pieniä maakuntia, joiden kantokyky terveys- ja sosiaalipalvelujen kannalta on hyvin kiistanalainen ja palveluiden ja rahoituksen näkökulmasta on selvää, että olisi ollut viisaampaa tehdä ratkaisu 12 alueen pohjalta”, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Raassina kommentoi.
Hänen mukaansa hallituksen linja on kuitenkin 18 maakuntaa, ja asioita käsitellään sen pohjalta valiokunnissa.
Raassina toimi ennen kansanedustajuuttaan kuntien pakkoliitoksia ajaneen ministeri Henna Virkkusen valtiosihteerinä.
MT ei tavoittanut maakuntauudistuksesta vastaavaa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläistä (kesk.) kommentoimaan maakuntien määrää eikä Berneriäkään puhelimitse. Berner sijaistaa tällä viikolla sekä pääministeri Juha Sipilää (kesk.) että Vehviläistä näiden lomaillessa. Vehviläisen sijaiset ovat järjestyksessä valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.), perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.), elinkeinoministeri Mika Lintilä sekä Berner.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
