Pakotteet eivät vakuuta Niinistöä
Venäjälle asetettujen talouspakotteiden välittömät seuraukset eivät ole olleet kovin merkittäviä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö katsoo.
Suurempi vaikutus on ollut pakotteiden aiheuttamilla oheisseuraamuksilla Venäjälle annettavaan rahoitukseen ja luottoihin.
”On saavutettu melkoinen taloudellinen tulos, mutta poliittiseen tulokseen joudumme panemaan kysymysmerkin. Tämä finanssipuoli on erittäin suuri kysymys ja pistää varmasti ajattelemaan Venäjällä ja voisi luoda linkkiä poliittiseenkin puoleen, mutta ollenkaan varma en ole”, Niinistö sanoi Ylellä lauantaina.
Presidentin mukaan Suomessa selvin ja suorin kärsijäkohde on maatalous.
”Vastaavasti vastasanktiot eivät ole tuntuneet Suomessa muualla kuin tuottajaväestöllä.”
Myös Suomelle vastapakotteiden aiheuttama kokonaisrasite on Niinistön mukaan paljon suurempi kuin suora vaikutus, jonka on arvioitu olevan 0,1–0,2 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Suomen suhde Venäjään on Niinistön mukaan selkeä ja Venäjä edustaa hänen turvallisuusajattelussaan neljättä jalkaa.
Kolme muuta ovat uskottava oma puolustus, kansainvälinen toiminta esimerkiksi YK:n piirissä sekä kumppanuus, joka on edennyt ”hämmästyttävän nopeasti” esimerkiksi Ruotsin kanssa.
”Näistä neljästä jalasta muodostuu tasapaino, jota on varjeltava ja jonka varassa voimme katsoa tulevaisuuteen myöntäen kuitenkin, että paljon on muuttunut Venäjän käyttäytymisen vuoksi. Asiat voivat muuttua vielä enemmän, jolloin joudumme jälleen kerran miettimään tasapainoasetelmaamme.”
Ukrainan suhteen vakavin uhkakuva on sen kansan pettyminen lännen tukeen, jos talousvaikeudet iskevät.
Ilman EU-jäsenyyttä olisimme Niinistön mukaan nyt paljon turvattomampia. Suomi liittyi aikanaan EU:hun eikä Natoon, koska EU:ta pidettiin turvallisuustekijänä, Suomi ajatteli siirtyvänsä pysyvästi länteen ja koska vakavaa vetoa Natoon ei ollut, Niinistö katsoo.
Eduskunnan perjantaisesta avioliittolain muuttamisesta Niinistö totesi, että hyvä ratkaisu olisi ollut uuden käsitteen, kuten pariliiton, luominen.
”Oikeudellinen tasa-arvo on itsestäänselvyys.”
Suomen taloustilanne on presidentistä hankalampi kuin viime lamassa. Kansa voi ehkä paremmin, mutta nousu on vaikeaa, jos kysymys ei ole suhdanteesta, vaan kasvupotentiaalin puuttumisesta kokonaan.
Niinistön mielestä hallituksia pitäisi voida vaihtaa herkemmin, jos järkevää politiikkaa ei synny. Kansalaisia hämmentää esimerkiksi se, että sote-ratkaisu on ”ratkennut” joka vuosi.
Jatkossa remonttiin joutuu myös työelämä ja asenteet. Mukavalta tuntuvana päivänä työn tulos kymmenkertaistuu huonoon verrattuna, Niinistö muistutti.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
