Tallit uskovat kasvuun
Hevosala jatkaa Suomessa kasvuaan. Alan yrittäjille suunnatun tulevaisuuskyselyn perusteella lähes puolet yrittäjistä aikoo laajentaa toimintaansa. Vain viidenneksellä talleista toimintaa ollaan supistamassa (MT 15.11.).
Kyselyn perusteella erityisesti ratsastustallit näkivät tulevaisuutensa valoisana. Niistä peräti 70 prosenttia uskoi palveluidensa kysynnän kasvavan lähivuosina erittäin tai melko hyväksi. Uskoa oli varsinkin ratsastuspalveluiden sekä tallipaikkojen kysyntään.
Sen sijaan ravitallien joukossa tunnelma on apeampi. Osa suuremmistakin talleista odottaa toimintansa hiipuvan.
Hevoset ovat jo vuosikausia olleet Suomessa ainoa lukumääräisesti kasvava suurempien kotieläinten eläinlaji. Hevosten määrän kasvaessa myös toimialalla liikkuvien eurojen määrä kasvaa.
Kasvu ei rajoitu pelkästään talliyrityksiin. Se heijastuu muun muassa rakentamiseen, tarvikekauppaan, rehuntuotantoon ja matkailuun. Hevoset ja harrastajat tuovat maaseudulle kaivattua elämää, joka perinteisen maa- ja metsätalouden rakennemuutoksen myötä on monin paikoin hiipunut.
Yritystoimintana hevostaloutta harjoittaa Suomessa jo noin 3 000 tallia. Luku on merkittävä, vaikka tallit tyypillisesti ovatkin vain muutaman hengen mikroyrityksiä.
Ravi- ja ratsastustallien menestyksen edellytykset poikkeavat toisistaan. Ratsutallit elävät harrastuksen kasvusta – ravitallit kilpailujen ja ravivedonlyönnin suosiosta.
Ratsastusharrastus jatkaa selvästi kasvuaan. Raviurheilun ja -tallien osalta on sen sijaan haasteena parhaiden hevosten, valmentajien ja ohjastajien päätyminen parempien palkkioiden perässä ulkomaille.
Myönteistä kyselyn perusteella on myös se, että yhä useampi talli kykenee kannattavaan toimintaan. Kannattavuus ja ammattimainen yrittäjyys takaavat sen, että hevosala voi luottaa kasvuun myös jatkossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
