AKT:n ja työnantajaosapuolten sovittelu jatkuu – ahtaajien lakko voi rampauttaa ulkomaankaupan
Kuorma-autoalan lakko uhkaa alkaa keskiviikkona 15. helmikuuta.Ahtaajien lakko uhkaa alkaa keskiviikkona, mutta sovittelua jatketaan. Toteutuessaan lakon on arvioitu lamauttavan Suomen ulkomaankaupan. Suomen ulkomaankaupasta lähes 90 prosenttia tapahtuu meritse.
Jos ahtausalalle ei tänään tai huomenna saada sopua, lakko alkaa keskiviikkona 15. helmikuuta kello kuusi ja on voimassa toistaiseksi.
”Se tarkoittaa, että lähes koko ulkomaan kauppa hyytyy keskiviikosta lähtien”, arvioi Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja Juha Mutru lakon vaikutuksista STT:lle.
Kuluttajille lakko alkaa Mutrun mukaan näkyä jatkuessaan hiljalleen, mutta ei välittömästi.
”Kaikkein selkeimmin se näkyy tietyillä teollisuuden aloilla, jotka joutuvat ajamaan tehtaita alas. Siitä koituu sitten kansantaloudelle suurta vahinkoa, ja se sitten on pois meidän hyvinvoinnistamme”, hän sanoo.
Lakko pysäyttäisi tavarankäsittelyn tyystin esimerkiksi Haminan ja Kotkan satamassa.
”Ahtaajat hoitavat kaikki laivojen purut, lastin käsittelyn ja tavaroiden kuljetuksen satamassa, ja jos he eivät ole töissä, niin silloin käytännössä sataman normaali toiminta loppuu siksi aikaa”, kuvailee tilannetta STT:lle liikennejohtaja Ville Kuitunen.
Kuitunen työskentelee Haminan ja Kotkan satamatoiminnoista vastaavassa yhtiössä, joka ei ole lakon osapuoli.
Kuitusen mukaan lyhyeksikin jäävä lakko haittaa sataman toimintaa, sillä satamaan syntyy ruuhkaa, jota täytyy purkaa lakon jälkeen.
Mutrun mukaan satamat alkoivat ruuhkautua jo helmikuun alussa ylityökiellon takia.
”Ruuhkan purkaminen tulee kestämään suhteellisen kauan. Osa ulkomaan kaupasta jää kokonaan toteutumatta, eli kaikkea tavaraa ei pystytä korvaamaan.”
AKT varoittaa lakoista myös useilla muilla aloilla. AKT kertoo, että kaikkiaan lakot koskisivat noin 9 000:ta työntekijää.
Kuorma-autoalan lakon on tarkoitus alkaa keskiviikkona 15. helmikuuta puoliltaöin ja jatkua tiistaihin 21. helmikuuta kello 24:ään asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

