Pohjantähti ja Ilmarinen eri teille eläkevakuutuksissa
Pohjantähti ja Ilmarinen lopettivat maanantaina yhteistyönsä työeläkevakuutuksen myynnissä. Ero tehdään osapuolten mukaan yhteisymmärryksessä.
Ilmarinen keskittää työeläkevakuutusten myynnin OP-Pohjolalle. Kahden kumppanin mallista maan toiseksi suurin työeläkevakuuttaja luopuu. Pohjantähdessä myynti loppuu.
Asiakkuusjohtaja Timo Aro pohtii Ilmarisen mahdollisuuksia kehittää sähköisiä palveluja ja kustannustehokkuutta sekä kilpailukykyä.
”Tämä on yksi keino pienentää hallintokuluja.”
Pohjantähti välittää jatkossa Eteran ja Veritaksen eläkevakuutuksia. Eteran kanssa yhteistyö alkoi vuosi sitten. Veritaksen kanssa Pohjantähti aloitti loppukesästä.
”Veritas ja Etera ovat viime aikoina vastanneet hyvin asiakkaiden toiveisiin”, tiedotusjohtaja Maarit Reunanen Pohjantähdestä kehuu.
Pohjantähdessä asioi pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Maatilavakuutuksessa yhtiöllä on muutaman prosentin markkinaosuus.
Pohjantähden ja Ilmarisen yhteiset asiakkuudet jatkuvat molemmissa yhtiöissä ennallaan. Yhteistyön päättyminen ei niihin vaikuta.
Ilmarinen kannatti ostotarjousta, jonka OP-Pohjola teki Pohjantähdestä nelisen vuotta sitten. Yhtiökokous hylkäsi selvin numeroin tarjouksen.
Pohjantähden silloinen hallitus joutui eroamaan, sillä se kannatti tarjouksen hyväksymistä. Ilmarisen varatoimitusjohtaja Jaakko Tuomikoski johti hallitusta.
Eero Yli-Soininmäki pitää Pohjantähden ja Ilmarisen eroa odotettuna. Hän nousi uudelleen Pohjantähden toimitusjohtajaksi.
”En näe, että kyse olisi kostosta. Mielialapäätökset olisivat kalliita tällaisissa asioissa”, Yli-Soininmäki kommentoi nyt Hämeen Sanomissa.
Pohjantähden pääkonttori sijaitsee Hämeenlinnassa. Sillä on 39 konttoria muualla maassa. Yhtiö on keskinäinen eli vakuutuksenottajien omistama.
Ilmarinen sijoitti takuupääomaa osakkuuteensa Pohjantähdessä. Yhtiö on lunastanut Ilmarisen pois Pohjantähdestä.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
