Osuustoimintaprofessori Jussilakaipaa ennustettavuutta päätöksiin
Professori Iiro Jussilan mielestä osuuskunta-toiminta on erilaista kuin osakeyhtiöiden voiton-tavoittelu. Tämä pitäisi myös viranomaisen tunnistaa ja tunnustaa. teemu leinonen Kuva: Viestilehtien arkistoKilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) ei ymmärrä tuottajaosuuskuntaa yritysmuotona, sanoo osuustoimintaan perehtynyt professori Iiro Jussila Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Hän on sitä mieltä, että ”osuuskunta ja osakeyhtiö ovat kaksi eri asiaa.”
Jussila kuitenkin muistuttaa olevansa markkinaoikeuden saalistushintapäätöksestä pelkän julkisen tiedon varassa. Lisäksi mukana on paljon erilaisia muuttujia.
Miten markkinoita käsitellään? Mikä on aikajänne, mikä maantieteellinen laajuus?
Pelkästään laskentatoimeen liittyviä asioita voidaan katsoa ainakin kahdelta kantilta. Mitä luetaan kiinteiksi, mitä muuttuviksi kustannuksiksi? Jos maidon tilityshinta sijoitetaan laskelmissa väärään paikkaan, saadaan väärä lopputulos.
Jussila ihmettelee väitteitä, että pienempi Valio pystyisi ajamaan suuremman Arlan Suomen maitomarkkinoilta hinnoittelupolitiikalla.
”Suomi on markkina-alueena pieni tai iso. Lopputulos riippuu katselukulmasta.”
KKV:n mielestä Valion strategia on vaikuttanut haitallisesti myös Satamaitoon, Maitokolmioon ja Juustoporttiin.
”Kilpailun lisäämisessä voi käydä myös toisin, pienet häviävät”, Jussila muistuttaa.
Jussilan mielestä Suomessa harjoitettavan valvonnan ja säätelyn tulisi olla ennustettavaa. ”Nykyinen tempoilu lisää turbulenssia yritystoimintaan.”
Esimerkkinä Jussila mainitsee verotuksen. Se heilahtelee liian lyhyellä aikavälillä.
Valiolle langetettu 70 miljoonan euron seuraamusmaksu on Jussilan mielestä iso summa rahaa.
Prosessi ei ole vielä läheskään ohi. Valio on ilmoittanut valittavansa tuomiostaan.
Jussila toivoo, että jatkokäsittelyssä otetaan ja halutaan ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat näkökulmat. ”Viranomaisen pitää olla puolueeton. Se ei saa toimia oman tiedon, tiedonpuutteen tai ennakkoluulojen varassa.”
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
