Nuorgamissa mitattiin talven pakkasennätys – etelässä talvisalamoita
Nuorgamissa Lapissa mitattiin viime yönä 38,7 astetta pakkasta.Nuorgamissa Lapissa on mitattu viime yönä 38,7 astetta pakkasta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Kyseessä on talven pakkasennätys.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Lapissa voi mennä rikki jopa 40 asteen pakkasraja tulevan vuorokauden aikana.
Uudellamaalla havaittiin viime yönä kaksi harvinaista talvisalamaa. Havainnot tehtiin noin puoli yhden aikoihin Porkkalassa ja Espoon Leppävaarassa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan salamoita havaitaan keskimäärin kerran talven aikana.
Ilmatieteen laitos on varoittanut pakkasista koko maassa. Sen mukaan maan etelä- ja keskiosassa on lähivuorokauden aikana purevaa pakkasta. Maan pohjoisosassa esiintyy puolestaan lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.
Ilmatieteen laitokselta kerrottiin eilen, että Lapissa yleistyvät tänään yli 30 asteen pakkaset ja maan keskiosissa pakkasta on noin 20–25 astetta. Etelä-Suomessa päästään noin 10–15 asteen miinuslukemiin.
Huomisesta lähtien sää viilenee entisestään. Kylmintä on perjantain vastaisena yönä ja perjantaina aamulla.
Ajokeli Uudellamaalla on paranemaan päin, kerrotaan Liikenneviraston tieliikennekeskuksesta. Aamun aikana Uudenmaan yli liikkunut sadealue on siirtynyt, minkä takia lumisade ei enää haittaa näkyvyyttä.
Tiet ovat enimmäkseen kuivia, mutta paikoin voi olla jäisiä kohtia.
Tieliikennekeskuksen mukaan liikenne Uudellamaalla on sujunut rauhallisesti ja enimmiltä onnettomuuksilta on vältytty.
Aamuseitsemän aikaan Kehä III:lla sattui onnettomuus, jonka takia liikenne jonoutui hetkellisesti. Helsingin poliisi kertoo Twitterissä, että vuorokauden aikana Helsingissä on sattunut 37 peltikolaria.
Myös Ruotsissa varoituksia
Myös Ruotsissa on annettu varoituksia huonosta ajokelistä. Uutistoimisto TT:n mukaan viranomaiset kehottavat tienkäyttäjiä varovaisuuteen erityisesti Etelä-Ruotsissa. Tukholmassa on aamulla peruttu kaupungin sisäisiä bussivuoroja sään takia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

