Ravintolat entistä tärkeämpiä liikenneasemille
Liikenneasemamarkettien myynti väheni, kun kaupat ovat pitkään auki.
K-ryhmän ja Nesteen yhdessä rakentamilla Neste K -asemilla on käynnissä laaja uudistus. Kuva: Lehtikuva / Jussi NukariLiikenneasemilla luotetaan entistä enemmän ravintolamyynnin kasvuun, kun kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen söi maantiemarkettien kilpailuedun runsas vuosi sitten.
S-ryhmän omistaman ABC-ketjun kehitysjohtaja Antti Erikivi kertoo, että ABC-markettien supistunut myynti ei ole heijastunut lainkaan ravintoloihin, jotka ovat tärkein syy käydä ABC-liikenneasemilla.
"Siinä oli jopa pientä myynnin kasvua viime vuonna. Tämäkin vuosi on lähtenyt liikkeelle todella hyvin."
Erikiven mukaan S-ryhmässä osattiin ennakoida hyvin, että liikenneasemien kyljessä toimivien markettien myynti supistuu kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen myötä.
Myös K-ryhmän ja Nesteen liikenneasemaketjussa osattiin ennalta odottaa, mitä vaikutuksia kauppojen aukioloaikojen vapauttamisella on liikenneasemille.
"Tuleva kehitys nähtiin jo 2015, kun Neste K -liikenneasemaverkoston uudistusta suunniteltiin. Painopiste asetettiin silloin laadukkaisiin ravintolapalveluihin, kertoo Neste K:n ketjujohtaja Mikko Paukkonen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
