Yle: Maapallo ei ehkä kuumenekaan vaarallisesti - silti ilmasto lämpenee vähintään 2,2 astetta
Tuore tutkimus tarkentaa ilmastonmuutokseen liittyvää lämpenemistä.
Ilmaston lämpenemisen yksi pahimpia ennakoituja vaikutuksia on kuivuuskausien lisääntyminen ja aavikoitumisen eteneminen tietyillä maailman alueilla. Kuva: Kari SalonenBrittitutkijat laskevat, että maapallo lämpenee todennäköisimmin 2,8 celsius-astetta ja vaihteluväli heidän laskelmassaan on 2,3–3,4 astetta. Tähän asti maapallon on ennustettu lämpenevän 1,5–4,5 astetta, kertoo Yle.
Ryhmän laskelmat kaventavat lämpötilaennustetta sekä sen ylä- että alapäästä. Näin ollen äärivaikutukset eivät olisikaan ihan niin pahoja kuin on laskettu.
Ilmasto lämpenee heidän mukaansa joka tapauksessa vähintään 2,2 astetta verrattuna teollistumista edeltävään aikaan. Ennuste ei anna tältä osin yhtään helpompaa kuvaa tulevaisuudesta kuin aiemmat.
Kolmen brittitutkijan artikkeli on esitelty arvostetussa Nature -tiedelehdessä tammikuun puolivälissä. Käynnissä oleva tutkimus on saanut rahaa muun muassa Euroopan tutkimusneuvostolta sekä EU:n Horizon-tutkimusohjelmasta.
Jotkut ilmastotutkijat ovat kuitenkin kritisoineet tutkimusta, koska siinä on käytetty liiaksi yksinkertaistettuja laskentamalleja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
