Umpeenkasvu uhkaa vanhaa kalastajakylää
Selkä-Sarven eteläkärjessä vaalitaan vanhan kalastaja-kylän perinnemaisemaa. Lampaat pitävätkatajikkoa kurissa. Kuva: Viestilehtien arkistoTORNIO, KEMI (MT)
”Tämä on kuin kosmos. Suurimmaksi osaksi tyhjää ulappaa ja sitten pieniä ainekeskittymiä eli saaria”, Metsähallituksen suojelubiologi Marko Sievänen kuvailee.
Melkoisia tähtiä tai helmiä saaret ovatkin.
Muista merellisistä kansallispuistoista Perämeri poikkeaa karuudellaan.
Ulkomeren aallokon ja ahtojään muovaamat ja maankohoamisen esiintuomat rannat eivät juhli runsaslukuisella lajistolla, mutta luontotyypit ovat ainutlaatuisia.
Kansallispuiston ensimmäinen saari paljastui meren alta noin tuhat vuotta sitten.
”Maa kohoaa noin kuusi millimetriä vuodessa. Vauhtia hidastaa se, että myös meren pinta kohoaa”, Sievänen kertoo.
Saarten laet mataline varvikkoineen muistuttavat Lapin tundraa. Luonnonhiekkarannat houkuttelevat uimaan.
Kalastajat ja metsästäjät ovat pitäneet Perämeren saaria tukikohtinaan 1500-luvulta alkaen.
Selkä-Sarven saarella asui 1850-luvulla kesäisin jopa 300 ihmistä. Muistona kalastajakylästä saaren eteläpäässä on vanhoja talojen kivijalkoja sekä kiveen kaiverrettu aurinkokello.
Kylässä voi yöpyä ilmaiseksi kodikkaassa autiotuvassa tai askeettisesti entisöidyssä Ailinpieti-mökissä.
Selkä-Sarvella voi myös saunoa maksutta.
”Kesäisin sauna vetää venekuntia jonoksi asti, mutta syysiltoina saa saunoa rauhassa”, Sievänen vinkkaa.
Lisäksi kansallispuistossa on kaksi varaustupaa.
Vanhoja perinnebiotooppeja, kuten avoimia rantaniittyjä ja nummia, uhkaa umpeenkasvu.
EU-rahan avuin saarille on värvätty metsureita, työllistettäviä nuoria ja talkoolaisia raivaamaan katajikkoa.
”Varsinkin nuoremman polven retkeilijöille on monesti joutunut selittämään, miksi katajaa poistetaan, kun normaalisti niitä yritetään säästää”, Sievänen kertoo.
Runsaslukuisena kataja kuitenkin varjostaa perinnebiotoopeille tyypillisiä valoa vaativia lajeja.
Kesämatkailijoiden iloksi Selkä-Sarvella työskentelee myös luonnonhoidon ammattilaisia eli lampaita, jotka pitävät maiseman avoimena.
Vähä-Huiturin saarelle kansallispuiston pohjoisosassa lampailla ei ole asiaa.
Siellä kasvaa pujoa muistuttava uhanalainen perämerenmaruna.
”Perämerenmaruna on kotoperäinen, eli se on kehittynyt täällä omaksi lajikseen”, Sievänen kertoo.
Perämeren kansallispuiston alueella kasvavat kotoperäisinä myös pohjanlahdenlauha ja uhanalainen upossarpio sekä jääkauden jäännelajina uhanalainen ruijanesikko, jonka pääesiintymisalue on Vienanmerellä.
Kansallispuistoon kuuluu 37 saarta, joista osa on vain pieniä luotoja.
Lähimmille saarille on Torniosta matkaa viitisen kilometriä, kauimmaisille parikymmentä.
Kesäisin kuljetuksia järjestävät taksivene ja muutama risteily-yrittäjä. Viime kesänä EU-rahoitteisessa Rajaton Perämeri -hankkeessa kokeiltiin myös yhteyslinjaa.
Kätevimmin saarille pääsee kesäisin, jos käytössä on oma vene. Kokeneet melojat pääsevät rantoihin myös merikajakeilla.
Talvella pääsee moottorikelkalla tai hiihtäen. Kemin-Tornion laivaväylä estää Kemin suunnasta pääsyn ulompiin saariin.
”Kovilla pakkasilla laivaväylä jäätyy parissa tunnissa, joten ennen seuraavan laivan tuloa ehtii hiihtää jäälauttojen yli”, Sievänen kertoo.
Omalla vastuulla luonnollisesti.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
