Rakennusalalla alkaa aurinko nousta
Pienten ja keskisuurten yritysten liikevaihto oli kesä–marraskuussa hieman edellisvuotta heikompi.Talenom kertoo barometrinsa osoittavan, että kesä-marraskuussa pk-yritysten liikevaihto on hiljalleen menossa kohti parempaa.
Parhaiten näyttäisi menevän rakennusalalla. Sen liikevaihto kasvoi lähes 22 prosenttia edellisvuodesta. Ala on jatkanut selvää kasvua viiden kuukauden ajan.
Myös palveluiden liikevaihto kääntyi hienoiseen kasvuun. Sen sijaan kaupalla ja teollisuudella menee selkeästi edellisvuotta heikommin. Barometrin mukaan niidenkin näkymät ovat varovaisesti paranemaan päin.
Talenomin toimitusjohtaja Harri Tahkola sanoo tiedotteessa, että yli puolen vuoden ajan ylöspäin oleva trendi kaikilla toimialoilla on selkeä viesti paremmasta. "Yleinen viestintä Suomessa ei oikein tue tätä, mutta nämä luvut ovat faktoja."
Tahkolan mielestä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen olisi syytä viimeistään nyt solmia yhteiskuntasopimus, jotta kotimarkkinoille saataisiin myönteistä kierrettä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
