ravit Upstreamilla hyvä aloittaa
Vermossa ratkeaa lauantaina Derbyn hulppean 100 000 euron voittaja, nopein suomenhevonen Tähtisprintterissä sekä vanhemman kotimaisen lämminverieliitin Suomen mestari.
Nelivuotisikäluokan menestynein Quite An Avenger lähtee varman karsintavoiton myötä Derbyyn niukkana suosikkina, mutta oman finaalipaikkansa johtohevosen rinnalta vakuuttavin ottein napannut In Rock ja tammojen kärkinimi Venice kannattaa ottaa myös jokaiseen systeemiin.
Mika Forss luotsasi Venicen karsinnoissa vauhdikkaasti liikkeelle. Vastaavalla kiihdytyksellä Venicellä on hyvä mahdollisuus ottaa etulyöntiasema poikiin nähden heti kilpailun alussa.
Suomen mestaruus tasoittui entisestään, kun Edward Ale joutuu jäämään pois pienen jalkavamman vuoksi. Sen tavoin Ruotsissa valmennuksessa oleva She Loves You on yksi monesta mahdollisesta menestyjästä. Sillä on laukkastarttien jälkeen alla kaksi onnistumista ja molemmista 11-alkuinen tulos lyhyellä matkalla.
Pulun Pilke teki viime lauantain PM-kilpailussa hienon debyytin avoimiin ryhmäajoihin, ja Tähtisprintterissä on Turovelin vuoro. Turovelillä on kesältä toki Suur-Hollolan arvovoitto, mutta se sai tuolloin 40 metrin etumatkan vanhempiin ykkössarjalaisiin.
Kuudes rata auton takana ei helpota, kun sisäpuolella ovat lujaa lähtevät I.P. Vipotiina ja Lassikko, joiden takaa aloittavat Turbo-Urpo sekä Marimin täyttävät nopeasti toisen radan jonoa.
Vihjesysteemissä on kolme yksinäistä merkkiä, joista avauskohteessa juokseva Upstream tuntuisi kierroksen vahvimmalta voittajakandidaatilta. Jukka-Pekka Hukkasen valmentama tamma on päässyt kilpailemaan tasaisin väliajoin ja on ollut koko ajan aiempaa parempi. Vastus vaikuttaa tammoja suosivassa erikoiskilpailun finaalissa erittäin passelilta, eikä Jorma Kontio ohjissa ainakaan heikennä mahdollisuuksia.
Suomenhevosten alimmasta divisioonasta finaalivoiton jälkeen suoraan seuraavalle tasolle siirtyvä I.P. Pippuri voi hyvinkin kasvattaa voittoputkensa seitsemän mittaiseksi, sillä tehtävä ei tunnu reilusti korkeammasta sarjamäärityksestä huolimatta liian vaativalta. I.P. Pippuri on jo mennyt samoja vauhteja kuin nyt vastassa olevat kilpakumppanit.
Jester Bowl on kolmas yritys. Sen lähtöpaikka ei ole paras, mutta lähdössä on ylivauhdin vaara ja Elina Laakkosen suojatin nopeus riittää lopussa. Keskiviikon välistartissa Jester Bowl joutui puolustamaan johtopaikkaa vielä 1.09-aikaisen avauspuolikkaan päätteeksi, mutta kesti silti kolmanneksi upealla ennätysajallaan 11,9a.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 2 Upstream (3, 9)
2. lähtö: 6 Turoveli, 2 I.P. Vipotiina, 9 Turbo-Urpo, 11 Hullumies, 10 Marimin, 5 Köppinen (1, 12)
3. lähtö: 6 She Loves You, 10 Surprise Lord, 11 Maxwell Mayday, 1 Aaron de Veluwe, 4 Sunrise Lover, 9 Up-Date Hoss, 12 Air Gunner (8, 7)
4. lähtö: 7 I.P. Pippuri (8, 2)
5. lähtö: 11 Jester Bowl (4, 6)
6. lähtö: 2 Quite An Avenger, 4 Venice, 3 In Rock (6, 8)
7. lähtö: 4 Don Maurizio, 5 Rim Bay Gabriel, 1 Robin Maguire (2, 6)
1 x 6 x 7 x 1 x 1 x 3 x 3 = 378 riviä = 18,90 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 35 Toto75
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Mad Dog (SE)/Sami Sandberg 2100 14,3a 24 510 6/17,2a 5/16,1a 3/16,5a 1/16,1a
2 Upstream/Jorma Kontio ‘’ 11,2a 34 880 8/15,0a 1/15,1a 2/13,7a 1/13,5a
3 Primula Brazza’* (IT)/Antti Teivainen ‘’ 13,8a 42 193 3/13,8a 10/13,9a 5/15,4a 3/14,1a
4 Yoda Hornline* (SE)/Jukka Mattila ‘’ 16,3a 15 117 4/17,1a -a hpl hll 5/16,3a
5 Union Ecus (FR)/Mika Forss ‘’ 14,3a 43 750 8/16,7 8/16,2 8/15,4a 6/14,3a
6 Saichania/Harri Koivunen ‘’ 12,9a 38 300 7/15,5a 10/13,2a 3/14,8a 4/14,2a
7 Frosty Vice/Tuomo Kantela ‘’ 14,2a 22 540 5/19,3a 2/23,1 4/16,1a 3/16,3a
8 Com Saga (SE)/Esa Holopainen ‘’ 13,5a 35 978 7/15,1a 6/14,3a 3/14,0a 2/14,0a
9 Divine Avenger/Seppo Markkula ‘’ 15,7a 20 810 1/17,9a 1/17,0a 4/17,8a 2/16,2a
10 Cupid’s Wings/Mikael Kopola ‘’ 15,4a 16 140 -a hpl 5/16,5a 8/18,7 4/16,3a
11 Armchair Warriors (US)/Kenneth Haugstad ‘’ 15,6a 11 200 1/15,6a 4/20,2a 5/15,7a 8/17,0ax
12 Madde Moose (SE)/Jouni Törmänen ‘’ 13,3a 40 336 6/15,9a 3/15,8a 8/17,2 5/14,2a
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Sirun Valpuriina/Jouni Törmänen 1609 21,4a 191 448 3/25,1a 10/24,3ax 1/26,3a 1/25,4a
2 I.P. Vipotiina/Pertti Puikkonen ‘’ 20,2a 496 620 6/27,1a 7/22,2a 3/25,5a 4/24,1a
3 Lassikko/Veli-Erkki Paavola ‘’ 22,6a 80 000 6/26,5 -a hpl 6/24,7a O 2.9.
4 Rapin Aatos/Harri Koivunen ‘’ 24,5a 75 700 2/23,9 1/26,1 4/24,6 6/25,8x
5 Köppinen/Kari Rosimo ‘’ 20,8a 205 580 7/27,2x 3/21,4a 1/24,0a 5/23,9a
6 Turoveli/Hannu Hietanen ‘’ 22,4a 107 180 1/24,7 1/24,2 1/24,0a 1/25,1
7 Juppe Hoo/Kari Venäläinen ‘’ 20,8a 112 465 3/25,8 hlo6/24,9ax 6/24,2a 6/23,9
8 Hepori/Jorma Kontio ‘’ 22,4a 129 190 3/25,7 11/27,8x 3/26,2a 9/25,7
9 Turbo-Urpo/Teemu Okkolin ‘’ 21,4a 91 172 3/24,2a 7/23,4a 3/21,4a 4/21,5a
10 Marimin/Arto Hammar ‘’ 21,7a 354 605 3/26,5a 2/25,4a 1/24,4x 8/24,9a
11 Hullumies/Seppo Sarkola ‘’ 21,0a 146 380 1/23,9a 1/21,0a 7/24,9a 4/23,7a
12 B. Turolii/Antti Teivainen ‘’ 21,2a 202 155 10/28,0a 2/21,2a 7/23,9x 2/24,0a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Aaron De Veluwe/Mika Forss 2100 10,9a 243 138 2/13,1a 2/12,2a 2/10,9a 3/12,4a
2 Edward Ale/Peter Ingves ‘’ 10,5a 316 852 3/12,2a 1/13,0a 1/10,5a 9/12,2a
3 Orlando Croft/Teemu Okkolin ‘’ 11,8a 151 481 8/16,5 5/17,4 3/15,2 2/12,0a
4 Sunrise Lover/Jorma Kontio ‘’ 11,3a 131 205 5/14,4a 1/12,0a 3/11,4a 5/12,6a
5 Bluehill’s Hero/Harri Koivunen ‘’ 12,4a 94 136 1/15,0a 1/15,0a 2/15,2a 6/12,7a
6 She Loves You/Seppo Markkula ‘’ 10,4a 300 801 -a hpl -a hpl 1/11,2a 5/11,5a
7 Day Cruise/Antti Teivainen ‘’ 10,5a 268 197 5/10,5a 4/16,2 2/11,2a 5/12,6a
8 Beatasine/Juhani Tapani ‘’ 10,5a 312 782 1/13,9a 1/11,4a 2/13,1a 6/11,7a
9 Up-Date Hoss/Tommi Kylliäinen ‘’ 10,3a 314 833 4/13,4a 6/12,5a 5/11,0a 9/13,1ax
10 Surprise Lord/Iikka Nurmonen ‘’ 10,0a 168 300 7/12,5a 2/10,3a 4/11,5a 1/12,1a
11 Maxwell Mayday/Hannu Torvinen ‘’ 10,4a 402 140 4/12,2a 4/10,4a 2/12,4a 2/12,3a
12 Air Gunner/Kari Rosimo ‘’ 10,6a 94 543 9/14,7a 1/10,6a 1/11,3a 1/13,1a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Turon Viima/Pertti Puikkonen 2100 26,3a 20 510 hpl hpl hyl9/34,4x 6/31,9x
2 Nauriskydön Veto/Jukka Kauppinen ‘’ 26,3a 42 090 3/29,4a 1/29,0 6/27,2ax 2/28,7
3 Turmaliini/Jani Ruotsalainen ‘’ 27,1a 38 348 9/28,5 5/27,3 8/27,1a T 3.9.
4 Joivi/Hannu Torvinen ‘’ 23,3a 31 010 5/24,5a 5/23,3a hlo5/25,5a hlo5/26,8a
5 Raisu Jussi/Hannu Kamppuri ‘’ 23,3a 42 274 -a hpl 3/23,3a 9/25,1a 10/27,7a
6 Tosi-Jänkä/Arto Hammar ‘’ 23,4a 36 740 3/24,4a 3/26,5a 2/25,7a 3/24,9a
7 I.P. Pippuri/Harri Koivunen ‘’ 25,6a 30 290 1/25,3 1/26,7 1/25,8a 1/25,8a
8 Siron Veijari/Jari Nylund ‘’ 24,3a 29 900 1/26,0 1/24,3a 8/24,7a 1/26,4a
9 Kupori/Teemu Okkolin ‘’ 24,4a 31 380 hpl -a hpl 5/29,5ax -a hpl
10 Hiskin Muisto/Hannu Hietanen ‘’ 23,9a 48 530 3/25,8a 4/26,6a 3/25,3a -a hll
11 Hurmuri-Humu/Esa Holopainen ‘’ 22,7a 30 860 6/24,8a 2/28,0 2/22,9a 3/26,6a
12 Hopihopi/Seppo Markkula ‘’ 22,8a 38 170 9/26,2a 4/26,3 1/25,5a 5/26,9a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Quantum Aramis (SE)/Kari Rosimo 2100 12,1a 87 414 8/14,1a 9/16,6 6/14,7a 6/15,6a
2 Archie Ride/Mika Forss ‘’ 11,8a 123 094 9/16,8a 2/16,0a 1/12,4a 5/13,7a
3 Like Di Poggio (IT)/Juhani Tapani ‘’ 11,9a 111 872 3/17,9x 4/m18,0a 6/13,6 11/16,7
4 Buck Boko (SE)/Markku Nieminen ‘’ 12,4a 90 782 2/14,9 1/15,4 4/15,4a 6/13,9a
5 Super Sprinter/Juha Utala ‘’ 13,6a 137 970 -a hpl 1/15,4a 6/17,7 1/15,0
6 Elora Hanover (US)/Marko Hakkarainen ‘’ 12,5a 105 031 1/14,0a 1/13,9a 6/14,5a 4/13,7a
7 Albino Star/Hannu Torvinen ‘’ 13,3a 101 980 6/16,7a 9/16,2ax 4/14,0a 1/16,2a
8 Glenwood (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 11,6a 149 838 hlo3/15,6a 8/12,0a 3/12,7a 4/13,6a
9 Alone Hope/Janne Soronen ‘’ 11,9a 115 022 1/14,0a 7/14,9a 1/13,1a 12/15,6ax
10 Rainbow Zet/Mikael Kopola ‘’ 13,4a 95 735 2/16,0a 2/15,5a 3/15,3a H 4.9.
11 Jester Bowl/Jani Ruotsalainen ‘’ 12,3a 95 515 2/13,2a 11/13,1a 3/15,3a H 4.9.
12 Pandora Girl (SE)/Antti Teivainen ‘’ 11,3a 134 959 1/17,3a 1/13,1a 5/11,3a 2/13,6a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki
1 BWT Engaged/Harri Koivunen 2600 15,3a 14 900 3/15,8a 1/15,3a 2/17,2a 1/15,4a
2 Quite An Avenger/Markku Nieminen ‘’ 12,0a 166 708 1/13,4a 6/14,2a 1/15,2a 1/15,2a
3 In Rock*/Kenneth Haugstad ‘’ 12,9a 46 654 2/12,9a 0/14,7a 3/13,6 1/15,4a
4 Venice/Mika Forss ‘’ 13,1a 130 600 1/13,8a 1/13,1a 1/15,6 1/15,8a
5 Cankus Que/Juha Utala ‘’ 12,7a 17 285 4/15,4a 4/12,7a 1/16,1a 2/15,3a
6 Silent Opal/Jorma Kontio ‘’ 15,9a 18 219 8/15,1 4/15,3 6/15,2 2/15,9a
7 Shadow Woodland/Esa Holopainen ‘’ 12,1a 22 350 1/14,3a 6/12,1a 3/15,7a 2/16,5a
8 Jackpot Comery/Antti Teivainen ‘’ 12,3a 55 068 3/14,1a 3/14,1a 4/15,7a 1/14,5a
9 Cherry Chapstick/Iikka Nurmonen ‘’ 12,6a 19 678 1/15,2a 6/13,7a 2/12,6a 1/16,4a
10 Pearls For Girls/Jani Hautaviita ‘’ 14,9a 10 380 2/16,5 2/15,3a 1/16,2a 2/15,5a
11 Callela Longshot/Janne Soronen ‘’ 13,9a 34 275 10/17,8ax hpl -a hpl 2/15,8a
12 Bluesway Shoes/Ari Moilanen ‘’ 14,6a 28 490 5/17,8 6/16,2a 3/15,3a 2/14,6a
7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Robin Maguire/Seppo Markkula 2100 12,7a 49 800 1/14,7a 5/14,2a 7/12,7a 9/14,4a
2 Nevada Ors* (IT)/Esa Holopainen ‘’ 12,3a 42 984 -a hll -a hll 2/15,3a 7/15,6a
3 Cecilia Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,0a 48 070 3/14,4a 8/15,5a 7/15,7a 10/15,7x
4 Don Maurizio/Timo Leivo ‘’ 12,0a 47 150 2/15,2a 5/14,3a 3/12,0a 5/14,6a
5 Rim Bay Gabriel/Jorma Kontio ‘’ 14,0a 35 810 10/17,2 5/15,2a 4/14,2a 10/14,6a
6 An-Anna Bella/Antti Teivainen ‘’ 13,5a 24 195 3/16,5 2/15,0a 3/14,2a -a hpl
7 Stone Capes Gun/Sami Sandberg ‘’ 13,0a 34 110 12/16,7a 6/15,4a 6/15,7a 6/16,3a
8 BWT Typhoon/Mika Forss ‘’ 11,6a 30 088 4/15,8a 3/14,3a 4/13,9a 7/14,8a
9 Ravi de France (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 12,1a 40 080 4/14,3a 9/15,5a 8/16,2a 3/16,0a
10 Theo de Villeneuve* (SE)/Ville Tonttila ‘’ 13,5a 37 016 10/15,5a 2/14,3a 9/15,8a H 4.9.
11 Brien Blend/Ari Kela ‘’ 14,6a 46 846 8/17,0a 11/17,9a 7/19,6a 9/m17,5
12 Turbonina (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 13,3a 41 728 10/17,4ax 14/15,7x 4/14,4 8/14,4a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
