Kulttuuriperintö-palkinto Joensuuhun
Työtä ja restaurointiosaamista Joensuun maaseudulle -hanke sai tänä vuonna kulttuuriperintöpalkinnon. Palkinnon myöntävät Euroopan unioni ja kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostra.
Hankkeessa pitkäaikaistyöttömät saivat työtä ja mahdollisuuden kouluttautua restauroinnin ammattilaisiksi.
Hankkeessa entisöitiin 32 kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusta Joensuun maaseudulla. Kunnostuskohteiksi valittiin perinteisiä puurakennuksia, kuten aitta ja myllytupa. Lisäksi suoritettiin kahdeksan restaurointialan tutkintoa.
Hanke on joensuulaisen kotiseutuyhdistyksen Tuupovaara-Seuran ja Pohjois-Karjalan elykeskuksen yhteinen.
”Tätä mallia voidaan käyttää kaikkialla Euroopassa ja edistää näin rakennusperintömme konservointia”, palkintoraati toteaa. Konservoinnilla tarkoitetaan rakennusten säilymisen turvaamista.
Tuomaristo kehuu hankkeen yhteistyötä vapaaehtoisten, julkisen sektorin ja koulutusinstituutioiden välillä.
Kulttuuriperintöpalkintoja myönnettiin kaikkiaan 28. Palkintoa haki 226 hanketta 31 Euroopan maasta.
1. kesäkuuta järjestettävässä palkintoseremoniassa valitaan kuusi pääpalkinnon saajaa.
Suomesta kilpailussa oli mukana kymmenen hanketta, mikä on huomattavasti aiempia vuosia enemmän.
Erityismaininnan sai suomalaisopiskelijoiden opintoleirinä toteutettu konservointihanke Italiassa. Kohteena oli Alvar Aallon suunnittelema paviljonki.
Toisen erityismaininnan sai turkulainen arkkitehti Benito Casagrande työstään muun muassa Turun historiallisen keskustan pelastamiseksi.
EU:n ja Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinnot jaetaan vuosittain hyville kulttuuriperintöä säilyttäville hankkeille.
MT
PALKINTORAATI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
