Itäväylä: Hakkuuaukealla kahden hehtaarin palo Porvoossa
Metsäkoneesta aiheutuneen kipinän arvioidaan aiheuttaneen palon.Porvoon Sikilässä palaneen hakkuuaukean paloa sammuttamaan tarvittiin Porvoon paloaseman ja Porvoon VPK:n sopimuspalokunnan yksiköiden lisäksi Rajavartioston helikopteria.
Porvoon Sikilän maastopalosta uutisoi Itäväylä. Maastopalo havaittiin iltapäivällä tiistain puoli yhden aikaan Venjärventien läheisyydessä. Kivikkoista risukkoa paloin kahden hehtaarin alueelta.
Rajavartiolaitoksen helikopteri sammutti paloaluetta 600 litran sammutuspussin avulla useita kertoja. Tuli ei päässyt leviämään hakuuaukealta metsään.
Palon arvellaan syttyneen koneellisesta metsätyöstä. Alueella on tehty puunistutuksia.
Jälkisammutustyöt palopaikalla jatkuvat iltaan asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

