Syysmyräkkä vihmoo Suomea – sateet ja tuulet voimistuvat iltaa kohti
Sateet alkoivat aamulla lounaisrannikolta ja liikkuvat torstaiyöhön mennessä kohti Lappia, jossa ne tulevat lumena.
Ilmatieteen laitokselta kerrottiin STT:lle kello kolmen aikaan iltapäivällä, että sateet ja tuulet ovat voimistumassa iltaa kohden. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.Suomeen keskiviikkona saapunut matalapaine tuo mukanaan runsaita sateita ja voimakkaita tuulia. Sateet alkoivat aamulla lounaisrannikolta ja liikkuvat torstaiyöhön mennessä kohti Lappia, jossa ne tulevat lumena.
Ilmatieteen laitokselta kerrottiin STT:lle kello kolmen aikaan iltapäivällä, että sateet ja tuulet ovat voimistumassa iltaa kohden.
”Tähän mennessä Ahvenanmaan Jomalassa on tullut 28,4 millimetriä vettä. Muutoin kertymät ovat reilua kymmentä milliä Lounais-Suomen alueella, ja muualla Suomessa vettä on tullut alle kymmenen milliä”, päivystävä meteorologi Hannu Valta kertoi.
Suurimpia sademääriä povataan maan etelä- ja lounaisosiin, kun taas kovimpia puuskia on tiedossa Itä-Suomeen, jossa tuuli saattaa yltyä puuskissa myrskylukemiin.
Lapissa ajokeli on lumipyryn vuoksi torstaina huono tai erittäin huono.
Valta ennakoi, että esimerkiksi Uudenmaan rannikolla vettä voi tulla paikoin jopa 50 milliä torstaiyöhön mennessä. Muutoin kertymät ovat maakunnan alueella 25–35 millin luokkaa. Pohjanmaalle ja Lounais-Suomeen povataan 20–30 millin sademääriä.
Sateet liikkuvat päivän mittaan kohti pohjoista, jossa niiden olomuoto muuttuu.
”Lappiin sateet saapuvat myöhemmin illalla ja yöllä. Siellä sateet tulevat suurelta osin lumena”, Valta kertoi.
”Lumisadekertymät voivat olla paikoin yli 15 senttiä Länsi- ja Luoteis-Lapissa.”
Lapissa ajokeli on lumipyryn vuoksi torstaina huono tai erittäin huono.
Tuulisuus oli vielä kello kolmeen mennessä ollut runsainta maan länsiosassa, jossa puuskat olivat puhaltaneet kovimmillaan noin 17 metriä sekunnissa. Tilanne on kuitenkin muuttumassa päivän aikana, kun tuulet voimistuvat maan itäosassa.
”Idässä puuskat ovat toistaiseksi lähempänä 14:ää metriä sekunnissa, mutta ne voimistuvat ja ovat kovimmillaan illan ja yön aikana”, Valta kertoo.
Idässä voi torstain vastaisena yönä esiintyä paikoin yksittäisiä vahinkoa aiheuttavia myrskypuuskia. Yksittäinen tuulenpuuska määritellään myrskypuuskaksi, jos se puhaltaa yli 21 metriä sekunnissa.
Kauaa ei ehditä kuitenkaan hengähtää, sillä Suomeen on saapumassa torstaina jo toinen matalapaine lounaasta.
Keskiviikkona alkaneen myräkän ennustetaan hellittävän torstaina päivällä, jolloin matalapaine väistyy Lapista koilliseen. Kauaa ei ehditä kuitenkaan hengähtää, sillä Suomeen on saapumassa torstaina jo toinen matalapaine lounaasta.
”Torstaina päivällä tulee varmaan jo lännessä vähän sateita, ja ne leviävät torstai-illan ja perjantaiyön aikana Lappiin. Nämä sateet tulevat pääosin vetenä myös Lapissa”, Valta sanoo.
Muualle maahan on odotettavissa tihkusadetta ja yksittäisiä sadekuuroja torstain ja perjantain aikana.
Sää on todennäköisesti melko tuulista myös tuolloin, ja puuskat voivat puhaltaa yli 15 metriä sekunnissa. Valta kuitenkin huomauttaa, että tämän seuraavan matalapaineen ennustettavuus on vielä heikko.
Lämpötila on vaihdellut keskiviikkona maan lounaisosan noin 8–9 asteesta Pohjois-Lapin nollan vaiheille. Torstaina sää lämpenee, ja etelärannikolla voidaan päästä jopa lähelle 15:tä astetta. Muualla etelässä lämpötila liikkuu 12–15 asteessa.
Idässä on hieman viileämpää, mutta myös siellä voidaan päästä torstaina yli kymmeneen asteeseen. Myös Lapissa ollaan torstaina selvästi plussan puolella.
Viikonlopulle ennustetaan niin ikään lauhaa säätä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
