Kauppapuutarhat ilahtuivat S-ryhmän päätöksestä: kuluttajahinta laskee, mutta tuottajahinta ei
Suurin ruokakauppa lupasi alentaa kasvisten hintoja ilman, että tuottajahinta laskee.
Maataloustuet varmistavat kuluttajille kohtuuhintaisen kotimaisen ruuan, Mikko Kärnä kirjoittaa blogissaan. Kuva: Jaana KankaanpääS-ryhmän ilmoitus pudottaa reippaasti omia myyntikatteitaan kotimaisten vihannesten kuluttajahinnoissa nähdään Kauppapuutarhaliitossa tietyin varauksin hyvänä asiana.
"Olemme jo vuosien ajan nähneet kaupan myyntikatteiden olevan jarruna kotimaisten vihannesten käytön edistämiselle, erityisesti talvella", toteaa toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta. Liitto tiedotti asiasta maanantaina.
"Nyt S-ryhmä pääjohtaja Taavi Heikkilä on luvannut pudottaa kuluttajahintoja leikkaamalla S-ryhmän omaa katetta. Viljelijöiden kukkarolle ei hänen mukaansa mennä. Tämä on hyvä lupaus", Jalkanen korostaa.
Jalkasen mukaan viljelijöiden taskuille meneminen ei olisi edes mahdollista. Viljelijöiden talous on ollut vuosikausia erittäin tiukoilla. Rajut pudotukset viljelijähinnoissa johtaisivat vääjäämättä kotimaisen tuotannon hiipumiseen.
Kaikista Suomessa syödyistä kasvihuonesalaateista ja tuoreyrteistä lähes 100 prosenttia on kotimaisia, kurkuista yli 80 prosenttia ja tomaateistakin lähes 60 prosenttia.
"Tietysti on tärkeää kaikin puolin edistää suomalaisten kasvisten käyttöä. Jos kaikki menee hyvin, entistä edullisemmat vihannekset voivat edistää kansalaisten terveellisempää ravitsemusta, Jalkanen toteaa.
S-ryhmän pääjohtaja kertoi kauppaketjun alentavan 900 elintarvikkeen hintaa maanantaista lähtien. Erityisesti vihannesten hintoja tarkistetaan alaspäin. Kotimaisen kurkun hinta putosi yli 40 prosenttia Prismoissa ja S-marketeissa hieman vähemmän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
