Moni pohtii meijerin vaihtoa– vasta harva vaihtanut
MT:n tavoittamat pienet kotimaiset meijerit kertovat lähes kaikki tehneensä muutamia uusia tuottajasopimuksia viime kuukausina.
Valion osuuskunnista taas kerrotaan joidenkin vaihtaneen muualle.
Mistään massasiirtymistä ei kuitenkaan ole kyse.
”Tosi pienistä määristä puhutaan, mutta joitakin siirtyjiä on”, Valion Osuuskunta Pohjolan Maidon toimitusjohtaja Marko Puhto sanoo.
”Käytännössä hinta varmaan on syy”, hän arvioi.
Osuuskunta Itä-Maidon toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen kertoo myös muutamista siirtymisistä.
”Suurista siirtymistä ei voi puhua, pääasiassa tuottajat luottavat Valio-ryhmään. Mutta keskustelua hintatilanne herättää, harmittaa ja huolettaa”, Lukkarinen sanoo.
Suuri osa Lukkariseen yhteyttä ottaneista on huolissaan siitä vaihtavatko muut vai säilyykö tuottajakenttä yhtenäisenä.
”Sitoutuneet tuottajat pohtivat, voiko meijeriä vaihtaa ja sitten taas noin vaan palata takaisin.”
Lukkarinen on siinä tiukka. ”Asioita pitää miettiä pitkällä tähtäimellä. Jos lähtee ja katsoo että oma onni on muualla, niin oikea tapa on ajatella, että se on siellä sitten pysyvästi.”
Hän muistuttaa että kyseessä on tuottajien omistama osuuskunta, jossa mukana olevat saavat hyvien aikojen hyödyt ja kantavat vastuun vaikeanakin aikana.
”Nyt eletään poikkeustilanteessa, joka tasoittuu kyllä.”
Meijerin valintaa hän vertaa isoon investointiin.
”Pitää katsoa, ei vuoden tai viiden vuoden, vaan 20 vuoden päähän.”
Alan suurimpana toimijana Suomessa Valio maksaa nyt Lukkarisen mukaan kovaa hintaa maailman poliittisesta tilanteesta ja kantaa päävastuun viennistä.
Valio taistelee maailman markkinoilla, joista kotimaan markkinat ovat viranomaismääräysten vuoksi lähes irrallaan.
”Pienemmät toimijat kotimarkkinoilla ovat eri asemassa. Valio ei pysty kilpailemaan perusmaidoissa.”
Lukkarinen kuvaa Suomen perusmaitojen markkinoita ylikuumentuneeksi.
”Perusmaidon pakkaamisella ei voi pitkään olla hintajohtaja.”
Meijeriä vaihtaneet tilat ovat saaneet rajua arvostelua muilta tuottajilta.
Internetin keskustelupalstoilla, sosiaalisessa mediassa ja MT:n mielipidesivulla teksti on tiukkaa.
Vaihtajia syytetään muun muassa lyhytnäköisyydestä ja hetkellisestä oman edun tavoittelusta.
Valio ei halua kommentoida tuottajien siirtymiä.
”Maitomäärä on ollut riittävä ja kasvoi viime vuonna kolmisen prosenttia”, viestintäjohtaja Pia Kontunen sanoo.
Tuottajahinta on nyt Kontusen mukaan tasolla, jonka Valio pystyy nykyisen tuotemyynnin tuotolla ja kustannuksia sopeutettuaan maksamaan.
”Toivomme, että vuosi 2015 ei tuo uusia takaiskuja.”
Valio valmistaa nyt kaupan merkille juustoa, mutta ei muita private label -tuotteita. Asiassa seurataan markkinatilannetta. ”Toimimme siten, mikä on Valion maitotuoton kannalta järkevintä”, Kontunen sanoo.
Kilpailuviranomaisten 1990-
luvulla määräämää maidon myyntipakkoa kilpailijoille hän pitää vanhentuneena.
”Muuttuneessa markkinatilanteessa se ei ole enää tätä päivää, mutta noudatamme tietenkin viranomaisten määräyksiä.”
TERHI TORIKKA
JUKKA LEHTINEN
Meijerikiista virisi verkossa, sivu 4
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
