Metsätalouden päästöt vesistöön vähäisiä
Metsätalous ei heikennä vesistöjen laatua merkittävästi koko maata katsoen. Metsätalouden osuus ihmistoiminnasta johtuvasta rehevöittävästä jää noin 5–6 prosenttiin.
Vesistöjä rehevöittävät typpi ja fosfori ja sameuttavat kiintoaineet ja humus. Näitä aineita valuu aina veden mukana metsästä vesistöihin, vaikka mitään metsätöitä ei tehtäisikään.
Ihmisen toiminta lisää vesistökuormitusta. Kuormitusta tulee maataloudesta, yhdyskunnista, haja-asutuksesta, teollisuudesta, metsätaloudesta ja turvetuotannosta.
Metsätalouden vesistökuormituksen seurantaan on perustettu valuma-alueista koostuva verkosto. Sen avulla seurataan sekä luonnontilaisilta että metsätalouskäytössä olevilta alueilta vesistöihin tulevaa ravinne- ja kiintoaineskuormitusta.
Seurannan avulla saadaan selville ihmistoiminnan aiheuttama kuormitus ja luonnon normaali kuormitus. Seurantaverkoston avulla voidaan myös seurata vesiensuojelutoimien vaikutusta vesien laatuun ja parantaa vesiensuojelua.
”Metsätaloudessa ei ole aiemmin ollut tällaista seurantaa. Tarvitsemme riippumatonta tietoa siitä, mihin suuntaa metsätalouden aiheuttama vesistökuormitus on menossa”, selittää professori Leena Finér Metsäntutkimuslaitokselta.
Nyt perustetussa verkostossa on mukana kymmenen luonnontilaista ja 20 metsätalouskäytössä olevaa aluetta. Jokainen seuranta-alue käsittää yhden valuma-alueen.
Vesistön valuma-alue tarkoittaa sitä aluetta, jolle satanut vesi kulkeutuu vesistöön ja sen kautta eteenpäin. Osa seurantaverkoston valuma-alueista on hyvinkin pieniä, toiset suuria.
Finérin mukaan koko Suomen mittakaavassa metsätalous ei ole merkittävä vesistöjen laadun huonontaja, mutta paikallisesti hakkuilla ja kunnostusojituksilla voi olla suuri merkitys.
Erityisesti latvavedet ja pienvedet ovat herkkiä häiriöille ja metsätalous on usein niissä ainut kuormittaja.
”Yhden hakkuun vesistökuormitus jatkuu muutaman vuoden, mutta koska vesistöjen valuma-alueet ovat laajoja, niin aina siellä jotain tehdään”, Finér sanoo.
Metsätalouden vesistövaikutuksia yritetään vähentää erilaisin toimin. Hakkuiden ja vesistöjen väliin jätetään riittävä suojavyöhyke. Ojia ja puroja ei saa tukkia hakkuiden yhteydessä hakkuutähteillä. Maata ei muokata liikaa.
Koneilla ei myöskään ajeta vesistöjen lähelle, jottei kiintoaines, humus ja ravinteet kulkeudu vesistöön.
Haastavinta vesiensuojelu on paikoissa, joissa kunnostetaan eli kaivetaan auki vanhoja ojia.
Tällöin vesiensuojelutoimia mietittäessä pitää tietää, minne päin vesi missäkin valuu, ja minkä verran sitä valuu. Myös tulvahuiput pitää osata arvioida, jotta pinta-valutuskentät ja laskeutusaltaat osataan mitoittaa oikein.
Tuoreimpien luonnonhoidon laadun seurannan tulosten mukaan vesiensuojelun laatu on puun- ja energianpuun korjuussa erinomainen tai hyvä yli 90 prosentilla kohteista. Maanmuokkauskohteista samaan yltää 82 prosenttia.
KRISTA KIMMO/forest.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
