Helsingin Vanhalle ylioppilastalolle kiiruhti väkeä maanantaina joulukuun 9. päivänä 1918. Itsenäinen Suomi oli juuri viettänyt ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Alkuvuodesta oli käyty katkera sisällissota, jonka jäljissä riitti paikattavaa.
Ylioppilastalolle lähteneet ihmiset olivat lukeneet kokouskutsusta, että tarkoitus on perustaa puolue ”yhteiskuntaa säilyttävien voimien vahvistamiseksi”. Hanke kiinnosti, osanottajia kertyi 632. He päättivät perustaa Kansallisen Kokoomuspuolueen.
"Uusi puolue yhdisti henkilöitä, jotka vuonna 1918 olivat sekä sisällissodassa että valtiomuototaistelussa samalla puolella. Heillä oli taipumusta yhteiskunnalliseen konservatiivisuuteen sekä toisaalta koulutuksen ja sivistyksen merkityksen korostamiseen”, kertoo valtiotieteen tohtori, poliittisen historian professori Vesa Vares Turun yliopistosta.
Hän on julkaissut teoksia muun muassa kokoomuksen historiasta.
Kokoomus on viimeisten vuosikymmenten parhaiten menestynyt puolue.
Sadassa vuodessa kokoomus on kivunnut kansakunnan kaapin päälle. Päivänsankarin ote tasavallasta on vahva. Suomen nykyinen presidentti, toista kauttaan Mäntyniemessä asuva Sauli Niinistö on lähtöisin kokoomuksen riveistä.
Hallituksissa kokoomus on nykyisin vakiojäsen. Vapauduttuaan presidentti Urho Kekkosen ajalla vuonna 1966 alkaneesta ja vuoteen 1987 jatkuneesta oppositiovankeudesta, kokoomus on ollut ilman ministereitä vain 2003–2007. Anneli Jäätteenmäen (kesk.) pari kuukautta istuneessa hallituksessa ja sen työtä jatkaneessa Matti Vanhasen (kesk.) ensimmäisessä hallituksessa puolue ei ollut mukana.
”Kokoomus on viimeisten vuosikymmenten parhaiten menestynyt puolue, joka on jättänyt kädenjälkensä lähes kaikkeen, mitä Suomessa on tehty 30 viimeisen vuoden aikana. Kokoomus on huomaamatta ja johdonmukaisesti ottanut valtapaikat niin kepulta kuin demareiltakin”, SDP:n entinen puheenjohtaja ja nykyinen kansanedustaja Eero Heinäluoma sanoo.
Heinäluoman sitaatti on Tuomo Yli-Huttulan tänä vuonna ilmestyneestä kirjasta ”Presidentti ja porvarivalta”, jossa tietokirjailija, Finanssiala ry:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Yli-Huttula kuvaa ”porvarillisen charmin taakse kätkeytyvää valtapeliä”. Teos keskittyy Jyrki Kataisen, Alexander Stubbin ja Petteri Orpon puheenjohtajakausien kokoomukseen ja presidentti Niinistöön, joka johti puoluetta 1994–2001.
Kirjasta selviää, että Niinistö ei päästä vanhaa puoluettaan ja sen johtajia helpolla. Se taitaa olla presidenttien tapa.
”Turha sellaista puoluetta on ylläpitää”, edellinen kokoomustaustainen presidentti Juho Kusti Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa, kun tikut olivat menneet ristiin entisten puoluetovereiden kanssa.
Yksi pitkäaikainen idea tiivistyi kokoomuksen perustamisessa: suomenkielisen, kansallismielisen kansan kokoaminen yhteen.
Yhteinen iso idea oli tarpeen, sillä uudessa puolueessa riitti kilpailevia aatesuuntia.
Esimerkiksi sosiaalireformismi, konservatismi ja liberalismi kilpailivat kannattajista. Samat aatteet vaikuttavat kokoomuslaisten näkemyksissä yhä.
”Siitäkin huolimatta, että sanoina ne on siivottu pois viime kesänä hyväksytystä periaateohjelmasta. Ideat ovat kuitenkin tallella uusissa termeissä, joita ovat esimerkiksi maltillinen oikeistolaisuus, sinivihreys, sivistysporvarillisuus ja vastuullinen uudistusmielisyys”, Tuomo Yli-Huttula sanoo MT:n haastattelussa.
Konservatismia on perinteisten arvojen puolustaminen ja uudistusten tekeminen maltillisesti. Sosiaalireformismin kantava ajatus on ollut yhteiskunnan sosiaalisten epäkohtien poistaminen, ja heikoimpien elinolojen parantaminen. Liberalismi on moniulotteinen käsite, jossa keskeistä on yksilönvapaus. Markkinaliberalistit korostavat vapaata markkinataloutta. Heidänkin äänensä kuuluu kokoomuksessa.
Puolueen aiemmista puheenjohtajista Ilkka Suominen (puheenjohtajana 1979–1991) ja Jyrki Katainen (puheenjohtajana 2004–2014) ovat Yli-Huttulan mukaan selkeästi sosiaalireformisteja.
Entä nykyinen puheenjohtaja Petteri Orpo?
”Orpossa on sosiaalireformistia, mutta hän on toisaalta myös kurinalaisen talouspolitiikan kannattaja”, Yli-Huttula miettii ja sijoittaa Orpon Kataisen ja Niinistön välimaastoon.
Puoluejohtajana ja pitkäaikaisena valtiovarainministerinä tiukka talouspolitiikka oli Niinistölle ensisijaista.
”Erilaisten mielipiteiden sietäminen on ollut kokoomuksessa suorastaan itseisarvo”, Vesa Vares sanoo.
”Jo perustajilla oli näkemys, että kokoomus on itsenäisesti ajattelevien, itsenäisten herrasmiesten johtama puolue.”
Kirjoa riittää nykyisinkin. Eduskuntaryhmässä on ollut väkeä, joiden näkemyksiä ei aina ole erottanut vihreiden tai vasemmistoliittolaisten ajatuksista. Samaan ryhmään sopii oikean laidan konservatiiveja, jotka kavahtavat vapaamielisimpien tovereidensa näkemyksiä.
”Kaiken kattavaa ryhmäkuria on kokoomuksessa ollut paljon vaikeampi saada aikaan kuin vaikkapa vasemmistossa. Suurista asioista on edellytetty samanmielisyyttä, mutta muuten puolue on sallinut hyvin suuret näkemyserot.”
Jos äärilaitojen näkemykset ovat kovin kaukana toisistaan, kuinka puolue voi toimia?
”Vaikkapa eduskuntaryhmästä on yleensä helppo poimia vasemmistosiipi ja muutaman henkilön oikeistosiipi. Välissä on suuri massa, joka ei sitoudu kumpaankaan laitaan. Se ratkaisee kantansa tilannekohtaisesti. Keskellä oleva iso enemmistö seuraa lopulta puoluejohdon linjauksia”, Vares sanoo.
Kokoomusjohtajan on pystyttävä asettumaan puolueensa keskustaan, jos hän aikoo pitää rivit ojennuksessa.
Viime vuosikymmenten kokoomusjohtajat ovat onnistuneet puolueen haltuunotossa vaihtelevasti. Tuomo Yli-Huttula kuvaa johtajakausien heiluriliikettä: hyvin sujuneen jakson jälkeen vuorossa on ollut huono herraonni. Nimenomaan herraonni, sillä yksikään nainen ei ole johtanut kokoomusta.
Vahvan Suomisen jälkeen tuli Pertti Salolainen, jonka sekasortoinen puheenjohtajuuskausi alkoi 1991 ja päättyi 1994. Salolaista seurasi vahva Niinistö, jonka jälkeen oli Ville Itälän kivulias jakso 2001–2004. Itälän seuraaja oli Katainen, joka saavutti vahvan aseman. Kataisen seuraajalle Stubbille puoluekokous antoi potkut kahden vuoden pestin jälkeen.
Stubbin jälkeen valitulle Orpolle on vahva–heikko–vahva-vuorottelussa tyrkyllä voimakkaan johtajan jakso.
”Hän on suunnannut kokoomusta maltilliseksi keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi samaan tapaan kuin Katainen aikoinaan. Orposta voi tulla pitkäaikainen puheenjohtaja”, Yli-Huttula arvioi.
Ensi kevään eduskuntavaalimenestys ratkaisee paljon.
