Kalevala Koru tulostaa korujen vaha-aihioita
Kalevala-Koru hyödyntää 3D-tulostusta tuotannossaan ainoana Suomessa. Yritys on käyttänyt tekniikkaa jo vuodesta 1998.
”Tuotekehitysvaiheessa mallistoon tulevat koru-uutuudet kulkevat läpi 3D-mallinnuksen. Sen avulla kappaleen muoto on helpompi hahmottaa ja se nopeuttaa tuotekehitystä työstettäessä malleja eteenpäin”, kertoo tuotantojohtaja Terja Pelkonen.
Mallinnuksen jälkeen uutuudet siirtyvät 3D-tulostettaviksi. Alkuvaiheessa koruista tulostetaan mallikappaleet vahaan. Myös lopullisen tuotteen vaha-aihiot voidaan valmistaa tulostamalla.
”Tulostetut vaha-aihiot pystytetään vahapuuksi, jonka avulla valmistetaan kipsimuotti. Kipsimuotin sisään valetaan sitten lopullinen korumetalli eli meidän tapauksessamme pronssia, hopeaa tai kultaa”, Pelkonen kuvailee työvaiheita.
Esimerkkejä tuotteista, joiden vaha-aihiot on valmistettu tulostamalla ovat Lapponian Spirit ja osa Kalevala Korun Lumikukka-tuoteperheestä.
KATJA LAMMINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
