Miksei suomalainen johtaja kelpaa?
Suomalaisia pidetään maailmalla yleisesti ahkerina, sisukkaina, hyvin koulutettuina ja monen alan osaajina. Aiemmin meillä uhottiin myös, miten yksi suomalainen vastasi kymmentä venäläistä. Suomalaisia vaivaa kuitenkin alemmuuskompleksi. Jo pelkästään ruotsinkielisiä pidetään jotenkin hienompina. Aiemmin pyrittiin matkimaan Ruotsia. Nyt toisaalta nöyristellään EU:n edessä ja toisaalta pyritään amerikkalaistamaan Suomea.
Suomalaisten asiantuntijoiden taitoon ja puheisiin ei uskota vaan pyritään siirtämään yritykset ulkomaisten omistukseen taikka hankkimaan ylin johto ulkomailta.
Siksipä esimerkiksi yritysten ulkomaalaiset avainhenkilöt maksavat tuloistaan kiinteää 35 prosentin veroa normaalin tulojen määrästä riippuvan verotuksen sijaan. Korkeapalkkaisten avainhenkilöiden veroetua perustellaan sillä, että näin helpotetaan ulkomaalaisten erityisosaajien saamista Suomeen.
Nokian viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, etteivät ulkomaiset ”huippuosaajat” ole kohentaneet Suomen taloutta. Suomi tarvitsee vahvaa itsetunnon nostatusta.
Eri yhteyksissä painotetaan, että ”maassa maan tavalla”. Siksi olisi luonnollista, että myös kaikkia huippujohtajia kansallisuudestaan ja sukupuolestaan riippumatta verotettaisiin samoin ehdoin.
Yrjö Saraste
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
