Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ravit Voitokkaatvarmoiksi

    Tämän viikon Toto76-rivi ratkaistaan tapaninpäivänä Kuopion Sorsasalossa, joka on kunnostautunut suomenhevosystävällisenä raviratana. Teemaan sopivasti lauantain kohteiden todennäköisimmät voittajat löytyvät rodun lähdöistä.

    Antti Tupamäki on saanut kultakimpaleen Polarasta, jonka hän omistaa yhdessä Janne Tiaisen kanssa. Tämän kauden alussa tositoimiin päässyt viisivuotias ruuna on juossut 16 kilpailua, joista se on hävinnyt vain kaksi, kummallakin kerralla laukkojen takia. Vuoden voittotilastossa Polara on suomenhevosista ykkönen.

    Viime lauantaina tuli jo yhdeksäs peräkkäinen täysosuma.

    Huippudivisioonan lähtö oli pitkälti Polaran ylivoiman takia pääpelin ulkopuolella, eikä 5000 euroa voikaan juuri helpommin saada.

    Kuopiossa sarja ajetaan toisena 76-kohteena. Lähtö on viime lauantaita tasokkaampi, mutta 2100 metrin ryhmäajoon radalta viisi kiihdyttävä Polara ansaitsee korkeat kannatuslukemat ja kelpaa useimpiin peleihin varmaksi.

    Josveis kasvatti voittoputkensa Oulussa kuuden mittaiseksi. Se eteni kovassa tasoituksessa johtoon ensimmäisen takasuoran lopulla ja veti varmoin ottein maaliin saakka.

    Kuopiossa tehtävä on pitkälti samanlainen. Josveisilla on voltissa nelospaikka, mutta kun perusmatkalta ei lähde useampia hevosia, liikkeelle pääseminen tuskin tuottaa ongelmia.

    Kohteissa on muutama yllätysaltis kisa, eikä kahdella tukipilarilla muihin lähtöihin jää ylenpalttisesti merkkejä. Riskinottoa voi kokeilla esimerkiksi lämminveristen pääsarjana ajettavassa hopeadivarissa, jossa eturivi on täynnä toinen toistaan nopeampia avaajia. Kiihdytyksestä tulee raju ja herkästi myös pitkä, jolloin takarivin hevosten mahdollisuudet paranevat.

    Extreme Luca jäi viime lauantaina johtopaikalta toiseksi, kun Bory spurttasi sen takaa yllätysvoittoon. Extreme Lucalla oli selkeästi vaikeuksia Oulun takakaarteessa, ja sen voimia hukkui siihen. Johtopaikalta voitellut Bite The Bullet osaa kiriä myös toisten takaa, ja kuntonsa se on todistanut monesti.

    Täysi kuudentoista lämminveritamman tasoitus avaa rivin. Pasi Tikkalan valmentama kyvykäs Nemi Broline nousee suosikiksi, mutta luotettavuudesta ei ole vielä oikein näyttöä. Suomen kolme kisaa ovat olleet sitä paitsi autolähtöjä.

    Lyhyt matka lisää mielenkiintoa lämminveristen haastajadivarissa. Wasa Warrioria voi kokeilla joissakin peleissä jopa ideavarmana. Saara Purasen valmentama nelivuotias on noussut pienistä terveysongelmista selvittyään oivaan vireeseen, eikä ysipaikka ole huonoin mahdollinen.

    Oulussa juhlinut Modern Seabee mahtuu edelleen alimpaan divisioonaan.

    Axel Foley on sen ohella perusmerkkejä. Yllätyshakuna mukaan tulee Zap Bill, joka kiri tauon jälkeisessä startissaan oikein positiivisesti.

    Tero Sipakko

    1. lähtö: 3 Nemi Broline, 10 M.T. Kitty, 7 Flight April, 1 Baby Field, 8 Wim’s Wild Rose, 15 Steel Anemone, 6 An-Nea, 14 Gathania, 12 J.C. Lady Princess, 13 Cold Seastar (11, 9)

    2. lähtö: 5 Polara (1, 4)

    3. lähtö: 9 Wasa Warrior, 4 Nelilyn Big Boss, 1 Naomi Wibb, 10 Brilliant Player (2, 12)

    4. lähtö: 3 Modern Seabee, 4 Axel Foley, 7 Zap Bill (10, 12)

    5. lähtö: 4 Josveis (5, 10)

    6. lähtö: 11 Extreme Luca, 10 Bite The Bullet (6, 7)

    7. lähtö: 4 Archie Dream, 7 Tip Chip, 10 Valle Streamline, 2 Amour Avenger, 12 Prin Holz (3, 1)

    10 x 1 x 4 x 3 x 1 x 2 x 5 = 1200 riviä = 60 euroa

    1. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Kuopio

    1 Baby Field/Henri Bollström 2100 16,2 9 910 hpl 6/17,7a 3/17,2a 1/18,1a

    2 Dellarose/Hannu Torvinen ‘’ 17,5 8 765 11/19,1 7/18,0a 2/14,5a 3/17,9a

    3 Nemi Broline (SE)/Pasi Tikkala ‘’ 15,9 10 294 0/17,5 2/14,9a hlo4/16,0a 1/17,6a

    4 Sara’s Star/Jani Ruotsalainen ‘’ 18,0 9 922 k 9/20,7ax 2/17,7a 6/17,1a

    5 Imagine Look (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,6 8 087 7/15,6a 11/18,7 5/15,1a 11/18,7

    6 An-Nea/Teemu Keskitalo ‘’ 16,7 12 915 -a hpl 4/15,2a 8/16,4a 2/18,7

    7 Flight April/Esa Holopainen ‘’ 16,4 11 790 3/17,0a 4/17,4a 9/17,1a 1/17,5a

    8 Wim’s Wild Rose/Panu Ahonen ‘’ 16,7 8 615 9/17,2ax 3/19,3a -a hpl 1/15,1a

    9 Kanyoni* (SE)/Arto Laaksonen ‘’ 16,0 10 056 0/18,6ax 7/21,1a 10/17,5ax -a k

    10 M.T. Kitty (SE)/Iikka Nurmonen 2120 16,7 15 093 2/16,1a 3/16,1a 6/15,6a 1/18,0a

    11 May I Love/Heikki Mikkonen ‘’ 16,7 21 945 5/16,5a 12/16,0a 2/18,1a 8/18,1a

    12 J.C. Lady Princess (SE)/Tuomas Pakkanen ‘’ 16,0 26 565 5/16,2a 7/15,2a 2/17,2 1/16,8a

    13 Cold Seastar/Jukka Torvinen ‘’ 15,6 39 770 3/16,1 9/15,4a 13/17,9 13/17,8

    14 Gathania* (SE)/Mika Forss ‘’ 16,7 19 230 -a hpl 3/15,7a -a hpl 2/17,5a

    15 Steel Anemone/Veikko Tolkkinen ‘’ 15,0 22 850 12/19,2x 1/17,7 1/17,4 3/16,8a

    16 Millstone’s Lissom/Santtu Raitala 2140 14,7 47 330 hpl 6/15,4a 2/18,0a -a hpl

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kuopio

    1 Juntti-Jussi/Antti Kinnunen 2100 24,5a 24 510 2/25,0a 1/26,7a 5/29,1ax 6/29,0

    2 Viksun Tyttö/Markus Dahlström ‘’ 24,4a 34 305 1/26,9 12/28,0x 6/26,9a 6/29,9a

    3 Meliisi/Heikki Karjula ‘’ 23,8a 39 325 2/28,1 2/29,0 5/24,6a 7/29,7a

    4 Palomestari/Teemu Okkolin ‘’ 26,1a 30 135 2/28,4 6/29,0 1/28,9a 1/28,4

    5 Polara/Antti Tupamäki ‘’ 25,7a 32 900 1/27,5a 1/26,5a 1/27,4a 1/29,2a

    6 Tinon Tykki/Esa Holopainen ‘’ 26,2a 34 390 2/27,6 6/30,3x 1/26,8a 4/29,5x

    7 Kervis/Jani Ruotsalainen ‘’ 26,6a 34 455 4/26,8 hyl2/28,4ax 7/29,2 5/29,6ax

    8 Histuli/Mauri Jaara ‘’ 25,9a 23 355 7/26,6ax 7/30,8x 2/27,0x hpl

    9 Eka-Assi/Hannu Torvinen ‘’ 26,7a 23 170 7/29,6 4/30,0a 11/29,9 4/30,3

    10 Jamir/Henri Bollström ‘’ 25,0a 24 820 1/27,0 2/26,0 1/28,1a 6/29,3a

    11 Rouva Kaasu/Santtu Raitala ‘’ 24,9a 29 570 2/29,4 8/29,3a 1/29,8 J 21.12.

    12 Turoke/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 24,6a 25 730 7/27,5x 11/29,8x 7/29,8a hpl

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 1600 m Kuopio

    1 Naomi Wibb (SE)/Tommi Kylliäinen 1600 13,7a 19 116 1/15,0a 4/15,5a 1/15,6a 5/17,7a

    2 Evelyn Sundance/Kimmo Taipale ‘’ 15,1a 14 345 4/15,7a 7/17,7a 4/19,3a 2/18,2a

    3 Pokerchip Dell/Jani Ruotsalainen ‘’ 14,6a 14 875 2/15,9a 4/16,8a 2/17,3a 1/17,4a

    4 Nelilyn Big Boss/Arto Laaksonen ‘’ 15,3a 11 595 2/15,4a -a hll 3/15,8a 1/17,0a

    5 Be My Hot Stuff/Niko Jokela ‘’ 14,8a 15 894 1/17,4 3/16,4a 7/17,4a 6/16,7a

    6 Bertuccio/Antti Ojanperä ‘’ 14,6a 12 930 1/17,5a 7/15,6a 6/18,7a 3/16,4a

    7 BWT Mirage/Jukka Torvinen ‘’ 14,2a 15 960 1/17,1a 4/19,8 1/17,6a 4/17,7a

    8 Starito/Isto Kuisma ‘’ 15,5a 14 060 9/19,6a 1/17,2a -a k 1/17,9a

    9 Wasa Warrior/Mika Forss ‘’ 13,6a 15 225 -a hpl hpl 1/17,4a 1/16,1a

    10 Brilliant Player/Veli-Pekka Toivanen ‘’ 14,0a 13 430 1/14,0a -a k 2/16,4a 1/15,1a

    11 Red Diamond Via/Tuomas Pakkanen ‘’ 13,6a 15 700 1/14,1a 1/15,7a 9/16,1a 5/16,5a

    12 Sivori Effe (IT)/Mauri Jaara ‘’ 14,3a 19 555 1/17,5a -a hll 9/23,5x 1/15,9a

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Kuopio

    1 Misery’s Crown/Sami Vehviläinen 2600 18,0a 4 200 4/18,8 6/18,0a 2/22,4a 1/18,0

    2 Stanley Good Speed/Henri Bollström ‘’ 16,3a 2 325 2/17,7a 1/17,8a 3/20,0a 7/16,4a

    3 Modern Seabee/Janne Soronen ‘’ 17,0a 4 706 3/16,9 2/17,9 3/17,9 1/17,0a

    4 Axel Foley/Esa Holopainen ‘’ 15,2a 4 870 -a hpl 1/16,0a 1/16,8a 3/18,1

    5 Elliot Web/Jani Ruotsalainen ‘’ 16,0a 3 230 4/15,9 6/18,0 1/17,9a 5/18,7a

    6 Dream Divine/Jani Hartikainen ‘’ 17,0a 4 585 1/17,9a 2/18,6 2/20,8 6/17,8a

    7 Zap Bill/Iikka Nurmonen ‘’ 18,0a 4 850 1/18,6a 1/18,4a 2/18,0a 5/18,2

    8 Enough Laugh/Janne Räisänen ‘’ 17,6a 3 450 hpl 1/20,9a 1/18,5 2/18,5

    9 Bandito La Sol/Jarkko Kervinen ‘’ 17,7a 4 200 2/18,2a 2/20,5a 1/17,7a 2/18,9a

    10 Kennerail/Tapio Perttunen ‘’ 16,9a 3 315 7/18,0a hpl 1/19,4a 5/17,7a

    11 Midnight Mover/Miika Tenhunen ‘’ 14,4a 4 535 1/17,0a 1/18,0a 6/19,9a 3/17,2a

    12 Bad Boys Blue/Heikki Hoffren ‘’ 18,1a 4 215 2/17,5 1/18,7a 2/18,0 2/18,0

    5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Kuopio

    1 Kupori/Teemu Okkolin 2100 26,9 45 360 7/27,6 12/31,5ax -a hpl 4/31,5

    2 Tosi-Jänkä/Niko Jokela ‘’ 24,6 68 370 10/26,0x 8/32,2 3/26,2a 6/27,7

    3 Joiviri/Jani Ruotsalainen ‘’ 25,2 73 490 4/25,1a 3/26,2 12/29,9 2/25,9a

    4 Josveis/Antti Ojanperä ‘’ 25,0 55 680 1/27,9 1/27,7a 1/28,2 1/27,2

    5 Pikkukahveli/Esa Holopainen 2120 23,1 85 585 hll 8/31,4 1/24,6 11/29,8x

    6 Aki-Vei/Iikka Nurmonen ‘’ 23,5 108 065 -a hpl hpl/m- 1/25,9a 2/26,7

    7 Metkutus/Juha-Matti Paavola ‘’ 24,2 108 200 9/24,3a 7/27,0 6/26,2 5/26,5

    8 Krimori/Janne Räisänen ‘’ 25,0 81 815 9/m34,3 9/25,3 7/30,7 5/29,1

    9 Vektorin Maine/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 25,3 84 510 1/25,4 3/25,3 4/31,6x 3/28,0

    10 Ekoloki/Heikki Mikkonen ‘’ 24,1 98 390 hlo8/27,0 1/24,8 3/25,1a 9/29,3a

    11 Suikun Rilla/Harri Sulku ‘’ 23,7 102 529 10/30,7ax 10/30,3x 3/37,2 11/32,1

    12 Pulun Pilke/Santtu Raitala ‘’ 22,7 121 332 6/25,7a hlo7/23,5a 5/29,8a 2/28,3

    13 Vinkan Hovi/Jukka Torvinen ‘’ 24,1 97 410 4/24,5 1/27,8 1/27,2a 2/25,9a

    14 Tesantti/Hannu Hietanen ‘’ 23,8 118 250 2/29,0x 8/28,6a 3/26,5ax 9/28,0x

    15 Koivikon Kalle/Tuomas Pakkanen ‘’ 24,5 114 590 7/24,1ax 5/25,2ax 2/27,4 hll

    16 Välkyn Tuisku/Pauli Raivio ‘’ 24,6 90 530 2/24,6a 6/26,8 4/23,8a 6/25,3

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kuopio

    1 Yahuu Hoss/Tapio Perttunen 2100 12,6a 87 502 3/14,3 8/15,1a 9/14,0a 4/14,1

    2 Global Ocean (SE)/Miika Tenhunen ‘’ 11,8a 56 610 6/15,2a 1/15,0a 2/15,9a 4/14,5a

    3 Green Pepper/Jukka Torvinen ‘’ 11,8a 98 130 3/13,5a 4/20,1a 4/13,4a 2/17,9

    4 Big Headache/Iikka Nurmonen ‘’ 13,0a 80 520 3/14,0a 5/13,9a 2/14,9a 10/17,0a

    5 Bory/Esa Holopainen ‘’ 11,5a 76 710 7/14,1ax 6/13,8a 5/15,0a 1/14,2a

    6 Desdemona Boko* (SE)/Antti Kangas ‘’ 12,7a 55 408 2/14,4a -a k 1/16,0a 6/15,4a

    7 Regent Zet (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,0a 58 059 -a hpl 3/16,4a 3/16,3a 2/12,8a

    8 Fiery Sid/Mika Forss ‘’ 13,3a 96 115 2/15,0a 6/16,4a 1/17,4 3/14,0

    9 Gary Saknussen/Jani Ruotsalainen ‘’ 14,1a 51 570 4/16,1a 3/16,6 1/18,0a 5/17,0

    10 Bite The Bullet/Janne Räisänen ‘’ 12,9a 51 285 1/16,4a 1/16,3a 1/17,0a 1/16,1a

    11 Extreme Luca/Hannu Torvinen ‘’ 12,2a 87 398 5/12,8a 3/13,5a 1/14,8a 2/14,4a

    12 Fore Candy (SE)/Mauri Jaara ‘’ 11,9a 91 988 10/15,1a 4/13,4a 7/15,2a 6/14,1a

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kuopio

    1 Sahara Hotshot/Tommi Kylliäinen 2100 13,9a 32 560 2/13,9a 3/17,0 2/15,8a 11/17,0a

    2 Amour Avenger/Juha-Pekka Kavander ‘’ 12,7a 32 611 1/16,8a 2/16,2a 2/16,2a 3/16,8a

    3 Mondegreen/Mika Forss ‘’ 14,1a 25 536 1/16,0a 4/17,0 4/16,3a 2/17,6a

    4 Archie Dream/Heikki Mikkonen ‘’ 13,0a 36 792 4/15,8a 1/14,9a 9/17,7a 4/16,7

    5 Evelyn Index/Hannu Torvinen ‘’ 12,8a 40 095 2/15,1a 2/17,0 1/16,7a 5/16,5a

    6 BWT Juggler/Arto Laaksonen ‘’ 12,3a 44 771 10/16,4a 1/16,3a 2/17,0a 2/16,4a

    7 Tip Chip (DK)/Mauri Jaara ‘’ 14,1a 35 192 1/16,0a 1/17,3a 4/16,8a 1/16,7

    8 Berto Vaikko/Tero E Mäenpää ‘’ 12,3a 28 365 1/15,5a 6/16,2a 10/17,1a 2/16,3a

    9 Sing In Silence/Jarkko Kervinen ‘’ 13,5a 29 340 2/15,7a hpl 1/18,7a 10/18,9

    10 Valle Streamline (SE)/Janne Soronen ‘’ 13,7a 34 523 2/15,6 2/13,7a 11/15,1a 3/16,8

    11 Twist Shadow (DK)/Jarmo Saarela ‘’ 13,1a 31 474 2/16,1a 4/16,3a 2/16,7a 2/16,8

    12 Prin Holz (IT)/Niko Jokela ‘’ 14,1a 23 052 1/16,1a 3/18,1a 3/16,4a 1/16,9a

    Avaa artikkelin PDF