Etelän maitoväen 141-kysymys:Kuulevatko kokoomuksen korvat?
Eteläisten tuottajaliittojen maitovaliokunnissa on noussut huoli, neuvottelevatko hallitus ja maa- ja metsätalousministeriö tosissaan Etelä-Suomen 141-tuesta EU-komission kanssa.
Pelissä on maidon litratuki.
Kun asiasta ei ollut päästy selvyyteen ministeri Jari Koskisen (kok.) kanssa, valiokuntien edustajat toivat huolensa torstaina MTK:n puheenjohtajalle Juha Marttilalle.
”Äänenpainot kentällä kovenevat ministeriä – ja myös MTK:ta – kohtaan”, Mikko Kärki kertoi.
Keskustelussa tuottajat moittivat hallitusta kovakorvaiseksi, vaikka päähallituspuolue kokoomus ennen vaaleja lupasi toista.
”Ainut mahdollisuutemme taitaa olla siellä pöydän päässä”, Pekka Leskinen sanoi Marttilalle. ”Tuntuu, ettei meitä muita kuunnella.”
Marttila vakuutti MTK:n olevan tosissaan, ja uskoo niin olevan hallituksenkin.
”Seuraamme tilannetta tarkkaan. Neuvottelut ovat edenneet asianmukaisesti. Roti on pysynyt.”
Marttila muistutti, että tosi neuvotteluihin päästään vasta nyt, kun EU:n maatalousuudistuksesta on sovittu.
Jotta neuvotteluissa päästään tulokseen, tarvitaan todennäköisesti tälläkin kertaa poliittinen sopimus, Marttila arvioi.
Siihen tarvitaan myös pääministeri Jyrki Kataista (kok.) puhumaan komission puheenjohtajalle José Barrosolle.
Jotta aikataulussa pysytään, poliittinen sopimus tulee saada ennen syyskuun puoliväliä, Marttila laski.
Tuottajien huolta ovat nostattaneet kaavailut, joissa tuotantoon sidotut EU:n cap-tuet korvaisivat 141-tukia. Pelkona on, että hallitus ulkoistaa säästötalkoot komissiolle.
”Meille ainoa vaihtoehto on 141-tuen ja sen litratuen jatko”, Mikko Kärki korosti. Hän muistutti maidontuotannon etelässä olevan jo nytkin vähenemässä.
”On eri asia saada kuukausittain 141-litratukea kuin cap-tukea vuosi jälkikäteen”, Reino Parkko huomautti. Hän vertasi pelkästään cap-tukeen turvaamista hölmöläisten peiton jatkamiseen: jonkun cap-tuki on toiselta pois, eikä tuotantoon sidottua tukea muutenkaan saada sitä kautta tarpeeksi.
Marttila yhtyi perusteluihin, mutta kehotti käyttämään sekä capin että 141:n antamat mahdollisuudet.
Capin merkitystä lisäisi, jos tuotantoon sidottua tukea voitaisiin maksaa maitolitroille ja kuukausittain, samaan tapaan kuin 141-tukea. Sitä mahdollisuutta on pohtinut jopa komission virkamies. Tuottajille malli sopisi, kunhan se tulee 141:n lisäksi eikä sijaan.
”141 ei enää nouse, jos se kerran aletaan alas”, Timo Neuvonen kiteytti pelon.
Marttilan mukaan MTK:n tavoitteet ovat selvät, ja hän uskoo ministeriön olevan lähtökohdasta samaa mieltä.
”Ensin neuvotellaan mahdollisimman suuret 141-maksuvaltuudet. Sen jälkeen mennään kertomaan valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle (sd.), että tämän komissio on hyväksynyt; ei kai tämä sinusta jää kiinni.”
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
