Maatalouden investoinnit lähtivät rajuun kasvuun
Tukea investointeihin on haettu eniten Lounais-Suomessa ja Pohjanmaan maakunnissa. Lypsykarjatalouden investointeja tehdään paljon myös Pohjois-Savossa.
Lempääläiset Suvi ja Juhani Keskimaa uudistivat hiljattain pihattonavettansa. Kuva: Jaana KankaanpääMaatalouden investointitukia hakeneita maatiloja on tänä vuonna jo 75 prosenttia enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Investointitukea on kuluvana vuonna haettu ahkerasti varsinkin lypsy- ja lihakarjan navetoihin.
Investointipiikki liittyy Maaseutuviraston erityisasiantuntijan Aulis Kuuselan mukaan uuteen ohjelmakauteen ja sen sisäänajovaiheeseen. ”2015 oli välivuosi, sillä tukihakemuksia saatiin vain noin tuhat. Nyt tiloilla on taas tarvetta ja halua investoida.”
Kananmunantuottajien investointiaikomukset ovat lisääntyneet selvästi kahden vuoden takaisesta. Gallup Elintarviketiedon toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan viidennes kanatiloista suunnittelee laajennusinvestointeja.
Lue lisää keskiviikon Maaseudun Tulevaisuudesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
