Suomi teki viime vuonna taas uuden ennätyksen turistien yöpymisissä – tähän ryhmään panostetaan nyt
Motivaationa tulla Suomeen on luonto, mutta pullonkauloina ovat olleet lennot.
Suomea myydään saksalaisille neljällä kärjellä: mökkien, kiertomatkojen, lyhytlomien ja hitauden eli slow-teemoilla. Pakettimatkojen myynti kasvaa Saksassa viidenneksen vuodessa, ja Suomi alkoi kiinnostaa Suomi100-juhlinnan suomassa julkisuudessa, sanoo Jyrki Oksanen, joka esittelee tällä viikolla Visit Finlandin Berliinin-toimistolta. Kuva: Jaana KankaanpääUlkomaisten matkailijoiden yöpymisissä Suomessa rikottiin taas vuonna 2018 uusi ennätys, kertovat ennakkotiedot. Vuonna 2017 rekisteröityjä yöpymisiä oli 6,7 miljoonaa, ja vaikka joulukuun kävijämäärä ei olisi noussut yhtään edellisvuodesta, päästäisiin 6,8 miljoonaan yöhön. Tuntuma on kuitenkin, että myös joulukuu on myynyt hyvin.
"Vuonna 2017 kasvua oli huikeat 17 prosenttia eli miljoona yöpymistä. Olemme pystyneet pitämään tason, vaikka taloustilanne on muuttunut haastavammaksi", Visit Finlandin tutkimuspäällikkö Katariina Wakonen kertoo.
Luvuista puuttuvat mökki- ja Airbnb-majoitukset. Mökkiyöpymisistä saadaan ensi kertaa tietoa huhtikuussa.
Suurin matkailijaryhmä ovat edelleen venäläiset, mutta Saksa on Suomelle jo toista vuotta peräkkäin toiseksi tärkein matkailijoiden tuoja. Saksasta, Sveitsistä ja Itävallasta käydään yöpymässä 1,5 miljoonaa kertaa vuodessa, ja yksin saksalaisten odotetaan ylittävän miljoonan rajan vuonna 2025, kertoo Suomea Saksassa Visit Finlandin leivissä myyvä Jyrki Oksanen.
Aasiasta tulevat turistit näkyvät otsikoissa, mutta esimerkiksi Lapin kasvusta valtaosa on tullut Euroopasta.
Buumi alkoi vuonna 2016 Suomi100 -juhlinnan suomalla näkyvyydellä ja jatkuu muun muassa parhaillaan Berliinin Vihreällä Viikolla.
"Esitteet loppuivat. Lisätilauksen kanssa Suomi-esitteitä jaetaan 35 000 eli kolminkertaisesti optimistisen odotuksemme verran", Oksanen raportoi Berliinistä. Matkailu on näiden messujen suurin hyötyjä euroina, hän sanoo.
"Motivaatiossa tulla Suomeen on aina luonto mukana, ja sen jälkeen henkilökohtaiset kiinnostukset."
Mökkejä on tarjolla tuhansia, enemmistö jo hyvin varusteltuja.
"Mökkeihin on panostettu. Suomella onkin maailman paras mökkituote: oma mökki, sauna, laituri, ranta ja kalastusoikeus. Olin itse mökkilomalla Toscanassa, ja mökki oli rakennettu oliivimetsään keskelle ei mitään ja pitkän matkan päähän kaikesta."
"Kiinnostusta on nyt paljon, ja pelkästään Pohjois-Saksan 20 miljoonassa ihmisessä paljon potentiaalia", kertoo Berliinistä maatilamatkailua edistävän Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Aalto. Hän esitteli messuilla mökkejä ja maatiloja palveluineen kymmenelle saksalaiselle matkanjärjestäjälle, ja lisätarjonta kiinnosti matkailupakettien käärijöitä.
Matkailijat kaipaavat kuitenkin helppoutta: talvitulijat palveluita majoituksen lähellä Lapissa tai Kuusamossa, kesäkävijät mahdollisuutta varata vene tai luontotekemistä tai tutkia lähialueen tarjontaa vasta paikan päällä mielen ja sään mukaan.
"Sellainen sovellus vielä puuttuu. Myös ruokapuolella olisi kehitettävää, mutta ehkä tarjonta kehittyy samalla, kun matkailijamäärä kasvaa", Aalto puntaroi.
Paketoitujen matkojen osuus lisääntyy Saksassa joka vuosi 20 prosenttia, ja esimerkiksi Saimaalle myydään ruokateemaa, Oksanen kertoo. Pääkohderyhmään kuuluvat parikymppiset nuoret eivät enää kierrä kaikkia Pohjoismaita kerralla, ja kasvussa on kiinnostus slow-teemaan eli rentoutumiseen luonnossa, saunakulttuuriin, hyvinvointipalveluihin.
"Suomi on näissä uniikki. Tila ja puhdas luonto puhuttelevat ihmisiä. Ja vaikka turisteillakin on jokamiehenoikeudet, korostamme vastuullisuutta ja että se voi olla kiva ja mielellään opastettu retki luontoon."
Enää tarvittaisiin yrittäjien rohkeutta.
"Kaikki eivät uskalla satsata, kun eivät usko, että ihmiset ovat valmiita maksamaan saunakokemuksesta tai ihan vain rentoutumisesta luonnossa ja suomalaisesta ruuasta", Oksanen harmittelee.
"Esimerkiksi Joensuussa ei ole yhtään karjalaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa, vaan pitää mennä Kolille asti. Helsingissä ravintola Grönissä kaverit keräävät itse puolet menusta metsästä. Sehän on mahtavaa ja hieno kokemus!"
Pullonkaulana saksalaisten Suomi-ryntäykselle ovat olleet lennot: yli 60 prosenttia saksalaisista tulee Suomeen jo lentäen, joten yhtiöt ovat lisänneet vuoroja, ja Ryanair avaa huhtikuussa reitin Berliinistä Lappeenrantaan.
"Ensimmäistä kertaa sieltä on mahdollisuus lentää viikonlopuksi Saimaalle, jolloin matka majoitukseen Suomeen on nopeampi kuin Lontooseen."
Myös laivoihin panostetaan, ja Lapissa ja Savossa puuhataan hopon–hopoff -kyytejä eli mahdollisuutta hypätä bussiin ja pois oman aikataulun mukaan.
Oksasen mukaan ruska tuo kysyntää koko Suomeen myös loppukesälle.
"Se tuo meille haasteita palveluiden saatavuudessa, kun lomakausi Suomessa päättyy."
Saksaan satsataan
Suomessa on jaettu matkailumarkkinoinnissa neljään alueeseen: Helsinki, Lappi, Järvi-Suomi sekä rannikko- ja saaristoalueet.
Nämä kaikki ovat ottaneet Saksan ykköskohteekseen ja pyrkivät tekemään turismista ympärivuotista.
Nyt saksalaisia käy talvella noin 240 000 ja kesällä 380 000.
Marras–huhtikuussa saksalainen käyttää matkaan rahaa 650 ja touko–lokakuussa 300 euroa.
Viisi tärkeintä kiinnostuksen kohdetta ovat talvikaudella: suomalainen sauna, rakennukset, museot ja monumentit, luonnossa liikkuminen, ruokaelämykset sekä kansallispuistot.
Kesällä kiinnostavat eniten rakennukset, museot ja monumentit, ruoka, sauna, luonnossa retkeily sekä muu ulkopuuhailu.
Toiveista huolimatta sauna ja luonto jäävät kuitenkin usein kokematta sekä talvella että kesällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
