”Pidän lakia epäonnistuneena”
Päivittäin sanomalehdissä ja verkossa julkaistaan myynti-ilmoituksia, joissa todetaan, että myytävästä kohteesta ei ole laadittu energiatodistusta.
Satunnaisesti löytää jopa kiinteistövälittäjien ilmoituksissa kohteita, joissa ei ole mainintaa todistuksesta.
Pistokoe osoittaa, että esimerkiksi viime viikolla Oulussa oli myytävänä 64 vuosina 1981–1995 valmistunutta omakotitaloa.
Seitsemää taloa välittää Oulun OP-Kiinteistökeskus. Vain kahdessa kohteessa oli ilmoitettu lain vaatima energiatodistusluokka (A–G). Muissa ilmoituksissa todettiin lyhyesti: ei energiatodistusta.
Vastaavia ilmoituksia löytää kymmenittäin jokaisesta maakunnasta.
Oulun OPKK:n toimitusjohtaja Timo Jormakka tuntee tilanteen. Hän sanoo, että välittäjät toimivat nyt, kuten heitä valvova viranomainen eli aluehallintovirasto on ohjeistanut.
”Meillä ei ole pakkokeinoja hankkia todistuksia myyjältä. Tämä on myyjän vastuulla”, hän kertoo.
Kohteen myyminen onnistuu ilman energiatodistustakin, vaikka lain mukaan se pitäisi aina esittää ostajalle. Välittäjä ei myöskään riko lakia, jos se ottaa kohteen myyntiin.
Jormakka sanoo, että myynnissä energiatodistuksella ei ole merkitystä.
”Harvoin kohde jää myymättä, vaikka todistusta ei olekaan”, hän sanoo.
”Pidän lakia epäonnistuneena. Viranomaisella ei ole resursseja valvoa lain toteutumista.”
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
