kirja Keskitetystä hajautettuun energian tuotantoon
Tarve uudistaa suomalaista keskitettyä energiapolitiikkaa kohoaa Into kustannuksen julkaiseman tietokirjan pääteemaksi.
Niin energian tuotantoa kuin -politiikkaa on harjoitettu vientiteollisuuden tarpeista käsin. Hupenevien luonnonvarojen ja ilmastonmuutoksen kynnyksellä linja on kuitenkin tullut tiensä päähän.
Ympäristöpolitiikan professori Janne I. Hukkinen Helsingin yliopistosta havainnoi, että erilaiset hajautetun energiatuotannon mallit, kuten Ruotsissa suosittu maalämpö ja Keski-Euroopassa tutut tuulivoima ja biokaasu, ovat lähteneet Suomessa huomattavan hitaasti nousuun.
Siihen suurin syy on valtiovallan ja suurten energiayhtiöiden vastahakoisuudessa. Jähmeä energiapolitiikka on kirjoittajien mielestä myös sukua sille, että Suomi on armotta jäänyt perään viime vuosien kansainvälisessä talouskehityksessä.
Sekä viljelijöiden että tavallisten kansalaisten into hajautettuun tuotantoon kasvaa, sillä se palvelisi samalla tarpeita hankkia itselle edullista ja kestävää energiaa.
Ilmalämpöpumppujen suosio on kirjan mukaan yksi selvistä suomalaisen energiantuotannon valopilkuista. Muita lupaavia esimerkkejä piilee puupohjaisessa bioenergiassa sekä energiatehokkuuden ja älykkäiden mittausjärjestelmien yhtälössä.
Resurssitehokkuudessa ei ole vielä täysin pudottu kelkasta, sillä investoinnit puhtaaseen teknologiaan kuusinkertaistuivat vuosina 2007—13. Tämä on vasta alkua, arvioi tulevaisuuden tutkimuksen professori Markku Wilenius Turun yliopistosta.
Teos koostuu kymmenen luonnonvaroihin, tekniikkaan tai talouteen erikoistuneen professorin kirjoituksista.
Kaijaleena Runsten
Nokso-Koivisto Oskari (toim.): Maamme energia. 145 sivua. Into.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
