Europarlamentti äänestää biopolttoaineiden kestävyydestä
BRYSSEL (MT)
Mepit äänestävät ensi viikon täysistunnossaan muun muassa biopolttoaineiden kestävyydestä.
Strasbourgissa avataan myös virallisesti ensi keväänä pidettävien eurovaalien kampanjat. EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso taas pitää vuotuisen ”unionin tila”-puheensa, jossa esitellään visioita EU:n tulevaisuudesta.
Nestemäisten biopolttoaineiden epäsuoria maankäyttövaikutuksia koskevalla direktiivillä halutaan rajoittaa ruuaksi kelpaavien kasvien käyttöä polttoaineena, ja rajoittaa ilmastopäästöjä, jotka syntyvät kun metsiä raivataan biopolttoaineiden tuotantoa varten.
Vastakkain äänestyksessä ovat todennäköisesti ympäristövaliokunnan esitys ja teollisuusvaliokunnan esitys.
Ympäristövaliokunta päätyi esityksessään tiukempiin rajoituksiin. Toteutuessaan ne voisivat tarkoittaa esimerkiksi pakollista kestävyyden todentamista metsänomistajille sekä kieltoa valmistaa biopolttoaineita turvemaalla kasvaneesta puusta. Peltopohjaisten biopolttoaineiden osuus saisi valiokunnan mukaan olla enintään 5,5 prosenttia liikenteessä käytetystä energiasta.
Teollisuusvaliokunta sen sijaan esittää selvästi lievempiä vaatimuksia ja sallisi 6,5 prosentin osuuden ruokakasveista valmistettuja polttoaineita.
Nestemäisiä biopolttoaineita koskevien sääntöjen lisäksi EU-komissiolta odotetaan esitystä kiinteä biomassan kestävyyskriteereistä.
Vaatimukset voivat toteutustavasta riippuen aiheuttaa lisäkustannuksia metsänomistajille, koska samasta puusta voidaan valmistaa sekä kiinteää että nestemäistä polttoainetta.
Julkista keskustelua on herättänyt myös direktiivi tupakkatuotteiden myynnistä ja markkinoinnista.
Äänestyksen piti olla ensi viikolla, mutta viime hetkellä se lykättiin lokakuun täysistuntoon ilmeisesti Saksan vaalien takia. Tupakan makuaineiden kiellon ja muutamien muiden rajoituksien lisäksi ympäristövaliokunta esittää tupakan muotoisten karkkien kieltoa. Käytännössä se koskisi esimerkiksi Suomessa myytäviä lakritsipiippuja.
Valiokunnassa istuva suomalaismeppi Satu Hassin (vihr.) mielestä lakupiippujen kieltäminen on perusteltua.
”Kuka oikeasti tarvitsee lakupiippuja. Ne tekevät tupakoinnista lapsille houkuttelevampaa”, Hassi sanoo.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
