Lohta ei saaenää kalastaaPohjanlahdellatänä vuonna
Pohjanlahden lohikiintiö on täyttymässä. Siksi maa- ja metsätalousministeriö kieltää lohen kalastuksen torstaista 25. heinäkuuta alkaen. Kielto koskee ainoastaan Pohjanlahtea, eli Suomenlahdella kalastus voi jatkua.
Kiintiöt asettaa vuosittain EU:n neuvosto.
Suomen lohenkalastuskiintiö Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella on tänä vuonna yhteensä 35 103 lohta. Elinkeinokalatalouden saalisrekisteriin oli 21. heinäkuuta mennessä tallennettu noin 25 000 pyydettyä lohta. Määrä täyttää 70 prosenttia sallitusta kiintiöstä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
