Biotalousesilläneljännessä Koli-forumissa
Vaikutusvaltaisia päättäjiä yhteen keräävä Koli-forum on vakiinnuttanut toimintansa joka toinen vuosi pidettäväksi kutsuseminaariksi.
Tänä vuonna 9.–11. syyskuuta kansallismaisemassa Kolilla puhutaan siitä, miten biotaloudesta saataisiin positiivisia hyvinvointi- ja talousvaikutuksia.
Järjestyksessään neljänteen Koli-forumiin osallistumisensa ovat vahvistaneet muun muassa Yhdysvaltain entinen Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin EBRD:n toimitusjohtaja Alistair Clark, YK:n ympäristöjärjestö UNEP:in resurssipaneelin puheenjohtaja Janez Potocnic, Pöyry-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth, Suomen entinen pääministeri Esko Aho, Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä ja Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja Mari Walls.
Osallistujia on ilmoittautunut jo yli 60.
Koli-forum ry:n puheenjohtajana toimii Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.
Ensimmäinen forum järjestettiin vuonna 2009. Aihepiireinä ovat olleet esimerkiksi uusiutuvat energiaratkaisut globaalista näkökulmasta katsottuina. Puhujina ovat vierailleet muun muassa presidentit Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen.
Liisa Yli-Ketola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
