Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • rAVIT Rim Bay Gabriel maistuu

    Risto Airaksisen valmennuksessa vakuuttavilla voitoilla aloittanut Rim Bay Gabriel tuntuu keskiviikon parhaalta varmaehdokkaalta Vermossa. Kohteissa on muitakin aika selviä suosikkeja, mutta niiden kohdalla on omat riskitekijänsä, jotka toteutuessaan voivat viedä näiden hevosten mahdollisuudet kokonaan.

    Viisivuotias Rim Bay Gabriel ei ole sekään ihan ongelmaton tapaus. Se on päässyt starttailemaan harvakseltaan, ja kilpailuja on kertynyt tähän asti vasta kymmenen.

    Kapasiteettia löytyy kuitenkin niin paljon, että Rim Bay Gabrielin kanssa kannattaa tehdä työtä.

    Risto Airaksinen sai Rim Bay Gabrielin talliinsa talvella. Yhteinen sävel löytyi, ja tulosrivistöä komistaa nyt kaksi peräkkäistä tikkua.

    Airaksinen on ajanut molemmilla kerroilla suoraviivaisella taktiikalla, eikä sitä tarvitse muuttaa, kun lähtöpaikka on mitä mainioin.

    A.T. Veeti jää kustannussyistä toiseksi tukipilariksi. Esa Holopaisen suojatti on päätöksenä ajettavassa suomenhevoskohteessa syystä perusmerkki, mutta takarivin lähtöpaikka aiheuttaa hieman kysymyksiä.

    A.T. Veeti on tottunut juoksemaan vapaata rataa, ja toisten takana sillä on jonkinlainen laukkariski.

    Rivin aluksi ajetaan Derbyn Tammasuosikki, jossa on mukana vain kahdeksan nelivuotiasta. Niistä puolet on hyvä löytyä kupongilta, sillä Ruotsissa kevätkauden huonolla menestyksellä kilpailleen Classical Duon todellisesta vireestä ei ole takeita.

    Classical Duo on toki selvähkö suosikki, kun sen voittosumma on huomattavasti kilpasiskoja suurempi ja sillä on loistopaikalta tilaisuus hallita juoksun jokaista metriä.

    Vastustajista What Is Love ja Alien Lady kohtasivat perjantaina Turussa. Kumpikin oli oikein hyvä. Viimeisellä takasuoralla kolmannesta parista kiriin lähtenyt What Is Love voitti, mutta Alien Lady kiri taaempaa tosi vauhdikkaasti eikä hävinnyt paljon.

    Anne’s Song oli samassa lähdössä niin paljon huonompi, että totosijakin olisi tällä kertaa yllätys.

    Solvallassa kovan ajan täydellä matkalla tehnyt Rocktown Bailiff kuuluu myös mukaan. Sen juoksu ei mennyt ihan putkeen, eikä se ehtinyt kuluttaa kaikkia voimiaan. Kotimaisten ikätovereiden joukossa se on vaarallinen.

    Classical Duoa ajavalla Janne Korvella on voittosauma myös Undercover Photolla, jolla on mailin ryhmässä niin ikään loistopaikka.

    Keulassa viihtyvä Undercover Photo saa parhaan vastuksen viimeksi epäonnisesti maaliin laukanneelta Captain Sullylta sekä takarivistä aloittavalta Bluehill’s Herolta, joka veti torstaina Suur-Hollola-ajon alkukilpailua rajulla tempolla ja kesti toiseksi upealla täyden matkan tuloksella 13,5a.

    Edwin Ice kerää peliä neloskohteessa. Täydellä matkalla se olisikin erittäin todennäköinen voittaja, mutta maililla kiihdytystilanne on niin kiihkeä, että suosikin juoksusta tulee herkästi vaikea.

    Alkuvaihe on kriittisin myös Flying Pirotin menestymisen kannalta.

    Vaasassa ennätyksensä mennyt Flying Pirot oli ehkä vielä parempi viime kilpailussaan Jyväskylässä, kun se paikkasi pahan lähtölaukan nousemalla kolmanneksi.

    Flying Pirot on ollut yleensä varma ja nopea avaaja, joka johtoon päästessään vetää varmaan maaliin asti.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 2 Classical Duo, 8 Alien Lady, 7 Rocktown Bailiff, 1 What Is Love (5, 3)

    2. lähtö: 3 Rim Bay Gabriel (7, 4)

    3. lähtö: 3 Undercover Photo, 4 Captain Sully, 10 Bluehill’s Hero (6, 8)

    4. lähtö: 4 Edwin Ice, 2 Blue Star Mili, 9 Golda Keep It, 1 Timothy Bird, 10 Rainbow Flash (5, 11)

    5. lähtö: 1 Flying Pirot, 4 Asante, 9 Hard To Pass (3, 5)

    6. lähtö: 11 A.T. Veeti (5 ,4)

    4 x 1 x 3 x 5 x 3 x 1 = 180 riviä = 18 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 24 Toto65

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 What is Love/Harri Koivunen 2100 16,7a 10 100 1/17,3 1/16,7a 4/17,8a Tk 8.6.

    2 Classical Duo/Janne Korpi ‘’ 12,8a 71 716 4/14,2a 6/15,7a 11/15,9a 9/12,8a

    3 Callela Topclass/Mikko Huttunen ‘’ 16,3a 4 870 2/19,0 3/16,6 8/16,3a Tk 8.6.

    4 Mity Lightning/Juha Utala ‘’ 15,5a 4 330 7/18,4a 7/18,0a 1/16,9a 6/17,3a

    5 Cecilia Duo/Jeroen van Craen ‘’ 16,4a 14 510 9/17,3x 12/16,8x 3/19,1a Tk 8.6.

    6 Anne’s Song/Mika Taittonen ‘’ 16,9a 17 650 4/18,0a 1/17,4a 8/18,8ax Tk 8.6.

    7 Rocktown Bailiff/Harri Kotilainen ‘’ 13,7a 21 979 1/18,3 3/17,7a 5/17,1a 6/13,7a

    8 Alien Lady/Tuomas Korvenoja ‘’ 15,4a 10 890 2/17,6a 1/15,5a 1/15,4a Tk 8.6.

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Barbara’s Priha/Mika Forss 2100 16,5a 9 470 10/18,6ax 9/19,7 11/18,9x -a hpl

    2 Stone Capes Jive/Peter Lindroos ‘’ 16,5a 9 050 2/17,6a 8/17,8x 4/17,8a 4/17,3a

    3 Rim Bay Gabriel/Risto Airaksinen ‘’ 14,8a 6 610 5/21,0a 3/18,1a 1/14,8a 1/15,4

    4 Hip Swing Up/Ari Moilanen ‘’ 14,9a 7 550 7/16,6a 7/18,5a 1/14,9a -a hpl

    5 Rocky Value (SE)/Jyrki Tammimetsä ‘’ 14,5a 9 081 8/18,6a 3/17,8a -a hpl 4/17,6a

    6 High Hopes/Kari Rosimo ‘’ 16,4a 8 830 6/19,0 7/19,2a 11/18,7a 5/17,5a

    7 Bluehill’s Eagle/Antti Teivainen ‘’ 15,9a 7 830 4/16,1a hlo7/17,0a 5/15,9a 3/17,1a

    8 Rising Sunshine/Vesa Häkli ‘’ 16,4a 7 390 5/16,4a 3/18,1a 6/16,8a 11/17,0ax

    9 Enrico Narva/Seppo Markkula ‘’ 16,2a 7 380 3/16,2a 4/18,0a 10/17,9 3/16,4a

    10 Time Star/Esa Holopainen ‘’ 14,8a 6 870 8/16,9a 5/17,8a 3/17,5a 7/19,2ax

    11 Callela Checkmate/Harri Koivunen ‘’ 15,8a 8 300 1/16,6a 1/16,6a 2/16,7a 5/16,3a

    12 Fin Zootic/Toni Florin ‘’ 16,6a 6 962 -a hll 5/16,6a -a hll 10/19,2ax

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Oliver Jar/Peter Lindroos 1609 14,0a 49 170 5/16,4a -a hpl 4/15,7a -a hpl

    2 Sydney’s Duke/Harri Koivunen ‘’ 13,1a 46 090 1/13,1a 3/15,0a 6/16,5 6/14,9a

    3 Undercover Photo (US)/Janne Korpi ‘’ 13,1a 52 496 7/16,6a 10/16,4a 1/15,1a 2/14,8a

    4 Captain Sully* (US)/Arto Laaksonen ‘’ 11,6a 52 281 hpl 1/18,2 3/13,2a hml1/12,1a

    5 Mockasin (SE)/Ari Moilanen ‘’ 12,7a 49 468 0/19,5 2/18,2a 9/18,2a 7/16,1ax

    6 El Kevin (CA)/Mika Forss ‘’ 14,2a 36 870 6/15,5a 4/15,2a 8/17,3x 1/14,6a

    7 Multiple Choice* (SE)/Jyrki Tammimetsä ‘’ 14,4a 49 047 1/15,7a 3/16,3a 4/15,9a 2/17,0a

    8 Kontroll Broline* (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 12,3a 46 319 4/14,5a 3/16,1 3/14,3a 9/12,3a

    9 Multi One/Tommi Sundström ‘’ 13,1a 50 247 4/16,4a 4/19,1a 10/19,5a 7/18,8

    10 Bluehill’s Hero/Antti Teivainen ‘’ 13,5a 51 020 2/15,5a 2/15,3a 4/15,0a 2/13,5a

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Timothy Bird/Kari Venäläinen 1609 15,1a 14 610 1/15,1a 3/16,5a -a hpl 7/16,7ax

    2 Blue Star Mili/Juha Utala ‘’ 14,5a 17 000 1/17,1 9/15,9a 2/15,8 hpl

    3 Iris Mic* (SE)/Harri Koivunen ‘’ 14,3a 16 075 11/16,8a 4/15,8a 6/16,9a 3/20,0a

    4 Edwin Ice/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,7a 15 950 2/17,3a 2/15,1a 10/18,2a 1/14,7a

    5 Max Moonlight/Mika Forss ‘’ 14,8a 17 240 -a hpl 6/15,9a 2/14,8a 4/14,9a

    6 An-Crater/Arto Laaksonen ‘’ 14,0a 17 360 4/17,2a 3/16,2a 8/17,2a 1/21,2a

    7 Scioto Dawn* (SE)/Ari Moilanen ‘’ 16,1a 15 369 7/17,2a 4/17,6a -a hpl 2/21,2a

    8 Tonic Bisa (SE)/Jyrki Tammimetsä ‘’ 14,6a 15 926 4/17,1a 12/17,2a 2/14,6a 1/17,4a

    9 Golda Keep It/Antti Teivainen ‘’ 14,9a 12 970 9/15,6a 11/17,7ax 4/16,0a 3/14,9a

    10 Rainbow Flash (SE)/Kari Rosimo ‘’ 15,2a 12 395 3/16,6a 4/15,2a 9/17,8a 1/16,9a

    11 Don Romantique/Markku Nieminen ‘’ 15,1a 12 430 4/16,8a 3/15,6ax 12/19,2ax 5/15,1a

    12 Winston Neyenrode (NL)/Jouni Varamäki ‘’ 14,1a 14 049 3/16,5a 4/18,9 3/16,8a 2/14,9a

    5. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Flying Pirot/Niko Jokela 1609 13,4a 30 400 -a hpl 1/15,4a 2/13,4a 3/14,7ax

    2 Faramir* (SE)/Jari T Lindeman ‘’ 14,3a 21 336 8/17,7a 9/18,3a 9/16,4 6/21,6

    3 Global Ladylove (SE)/Seppo Markkula ‘’ 13,4a 30 184 7/16,8a 6/18,3a 12/17,8 8/14,3

    4 Asante/Antti Teivainen ‘’ 15,3a 23 340 2/15,5a 8/15,6a 2/16,0a Tk 8.6.

    5 Angeles Stara/Ari Kela ‘’ 15,4a 28 930 1/16,1a 1/15,7a 7/17,2 13/18,7x

    6 Multi Viola/Kari Rosimo ‘’ 14,5a 12 840 -a hpl 6/16,2a 4/17,3 10/18,3

    7 Effective Kemp (SE)/Peter Lindroos ‘’ 13,3a 28 666 11/16,6a 5/16,1a 2/15,6a 11/16,0a

    8 Stella Classico/Mika Forss ‘’ 14,0a 30 670 5/16,2a 1/16,5a 5/17,0a 9/14,3

    9 Hard To Pass/Harri Koivunen ‘’ 14,2a 30 330 1/17,0a 8/16,6a 2/16,7a 5/15,6a

    10 Vicky Lee Kemp/Tapani Jauhola ‘’ 14,4a 25 560 hlo9/18,2a 6/18,3a 10/15,7a -a k

    11 Con Affetto/Marko Heikari ‘’ 15,4a 23 270 1/16,1a 12/17,0a 5/15,4a 6/16,7a

    12 An-Betelgeuse/Arto Laaksonen ‘’ 13,5a 22 330 4/16,9a 3/16,3a 5/15,9x 8/16,7ax

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Liekin Eko/Kaarlo Partanen 2100 28,6a 10 465 2/30,6a 1/29,5a 2/28,6a 7/28,3x

    2 Pikku-Maine/Seppo Sarkola ‘’ 30,0a 4 230 2/29,1 2/29,6 hpl 2/31,4a

    3 Säväyksen Onni/Risto Tupamäki ‘’ 28,3a 8 540 7/31,9x 1/28,3a 4/28,2 hpl

    4 Måxi/Kari Rosimo ‘’ 28,5a 20 650 3/30,1a 3/28,5a 1/31,1 7/30,8

    5 V.H. Suvituuli/Ari Moilanen ‘’ 28,3a 6 240 2/33,5x 6/35,6x 1/29,2a 1/28,3a

    6 Venturi/Tommi Kylliäinen ‘’ 29,0a 4 205 4/31,4 1/29,5 1/28,7 9/29,0a

    7 Gilmor/Kaarlo Ahokas ‘’ 28,3a 6 040 4/28,8a 6/28,8a 3/28,7a 1/28,3a

    8 Nummen Puhuri/Ville Korjus ‘’ 28,8a 5 910 1/29,9 10/32,3x hpl 7/29,3x

    9 Meno-Miina/Peter Lindroos ‘’ 29,1a 6 040 3/28,9 2/29,2a 1/31,7 2/29,1a

    10 Viriori/Teemu Okkolin ‘’ 28,9a 5 380 1/29,6 2/28,6 -a hpl 1/28,9a

    11 A.T. Veeti/Esa Holopainen ‘’ 29,0a 9 600 2/30,0a 1/29,0a 2/27,9 1/30,8

    12 Passiton/Harri Kotilainen ‘’ 28,1a 4 750 4/32,8a 4/29,3 1/28,8 2/28,1a

    Avaa artikkelin PDF