Evira tutkiiepämuodostuneitakaritsoja, kilejä ja vasikoita ilmaiseksi
Evira tutkii epämuodostuneet karitsat, vasikat ja kilit sekä luomisen syyn maksutta toukokuun 2013 loppuun saakka. Näin tehostetaan luomisten syiden selvitystä Schmallenberg-virusseurannan yhteydessä.
Kaikki luodut tai kuolleena syntyneet karitsat, vasikat ja kilit jälkeisineen pyydetään toimittamaan lähimpään Eviran toimipisteeseen, Helsinkiin, Kuopioon, Ouluun tai Seinäjoelle. Erityisen tärkeää lähettäminen on, jos havaitaan epämuodostumia tai vastasyntyneellä on hermosto-oireita.
Matkahuollon kautta paketin voi lähettää vastaanottajan laskuun. Luodut tai kuolleena syntyneet tulee pakata huolellisesti, ettei lähetys vuoda. Kesäaikaan mukana on hyvä olla kylmävaraajia.
Pakettiin liitetään kirjallinen lähete. Kaikki tärkeimmät luomisia aiheuttavat infektiot selvitetään ja tutkimustulokset vastataan omistajalle ja tilan eläinlääkärille, jonka nimi tulisi merkitä lähetteeseen. Tutkimus on omistajalle maksuton.
Tarvittaessa myös kunnaneläinlääkäri voi ottaa luoneista eläimistä verinäytteet tutkittavaksi.
Seeruminäytteitä otetaan viisi tilaa kohden. Näytteet otetaan luoneista emistä. Mikäli luoneita on vähemmän kuin viisi, loput näytteet otetaan muista uuhista, kutuista tai naudoista. Verinäytteet toimitetaan Helsinkiin Eviran virologian tutkimusyksikköön.
Verinäytteet on otettava mahdollisimman aseptisesti ja pakattava huolellisesti sekä säilytettävä ennen lähetystä viileässä.
Lähetteitä ja lisätietoja saa Eviran verkkosivuilta.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
