Ministeriö esittää 255 karhun metsästyskiintiötä – kiintiö olisi 72 karhua suurempi kuin edellisvuonna
Metsästyskiintiön korotuksella yritetään purkaa karhukannan tihentymiä. Ei aluerajoituksia poikkeuslupiin.
Uudessa karhukannan hoitosuunnitelmaluonnoksessa Suomi jaettaisiin kahteen kannanhoidon suuralueeseen, jotka olisivat poronhoitoalue ja muu Suomi. Kuva: Jaana KankaanpääLuonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomessa elää 1 980–2 100 karhua. Vuonna 2016 luku oli 1 720 – 1 840 karhua.
Selkeimmin karhujen lukumäärä on runsastunut Oulun, Pohjois-Hämeen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan riistakeskusten aluetoimistojen alueella.
Maa- ja metsätalousministeriö ehdottaa, että kannanhoidollisen karhunmetsästyksen kiintiö olisi 255 karhua tulevana syksynä. Kiintiö olisi 72 karhua enemmän kuin viime vuonna. Poronhoitoalueen ulkopuolella kiintiö olisi 170 karhua ja poronhoitoalueella 85.
Ministeriön mukaan tavoitteena on purkaa karhukannan tihentymiä. Tavoitteena on myös, että poikkeuslupien myöntämisessä voitaisiin huomioida nykyistä joustavammin karhujen aiheuttamat vahingot ja ongelmat riippumatta aiemmista kannanhoitoalueista.
Poikkeuslupien myöntämisessä tulisi myös huomioida alueen hirvieläinkanta suhteessa karhujen määrään. Esimerkiksi metsäpeurakanta halutaan turvata Suomenselällä ja Kainuussa.
Karhukannan hoitosuunnitelman päivitys tehtiin vuoden 2016 aikana Suomen riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä. Hoitosuunnitelman valmistelun lähtökohtana oli se, että asetetuilla toimenpiteillä pystytään aidosti tavoittelemaan karhukannan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää kannanhoitoa.
Uudessa karhukannan hoitosuunnitelmaluonnoksessa Suomi jaettaisiin kahteen kannanhoidon suuralueeseen, jotka olisivat poronhoitoalue ja muu Suomi. Siksi samaan aikaan lausunnolle lähtevässä asetuksessa ei tultaisi määräämään tarkempia aluerajoituksia kuten tähän asti, vaan Suomen riistakeskus voisi hoitaa poikkeuslupien tarkemman kohdentamisen aiempaa joustavammin.
Poikkeuslupien lisäksi Suomen riistakeskus voi myöntää poikkeusluvan vahinkoa tai uhkaa aiheuttavien karhujen kaatamiseen. Vahinkoperusteisten lupien määrää ei rajoiteta.
Asetus- ja hoitosuunnitelmaluonnos ovat lausunnolla 22.6.2017 saakka. Hoitosuunnitelma on tarkoitus hyväksyä ennen karhunmetsästyksen alkua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
