EU-johtajat pohtivat torstaina Venäjän vastaisia pakotteita
EU:n ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton ja ulkosuhdehallinnon johtaja Pierre Vimont pohtivat maanantaina Ukrainan tilannetta ministerineuvoston kokouksessa Brysselissä. Euroopan komissio Kuva: Viestilehtien arkistoBRYSSEL (MT)
EU-maiden pääministerit kokoontuvat torstaina ylimääräiseen huippukokoukseen käsittelemään Ukrainan tilannetta.
Pöydällä ovat myös mahdolliset pakotetoimet Venäjää vastaan, jos se ei hellitä otettaan Krimin niemimaalla.
Unionin ulkoministerit päättivät jo maanantaina, että neuvottelut EU:n ja Venäjän välisestä viisumivapaudesta sekä uudesta yhteistyösopimuksesta pannaan jäihin, elleivät venäläisjoukot palaa tukikohtiinsa Krimillä. EU-maat myös keskeyttävät toistaiseksi kesäkuussa Sotšissa pidettävän G8-kokouksen valmistelut.
”Jos Venäjän toimet edelleen kiristyvät, harkitsemme myös muita toimia”, ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoi viisituntisen kokouksen päätteeksi.
Tuomiojan mukaan muita toimia ei vielä eritelty, eikä mikään jäsenmaa esittänyt kokouksessa esimerkiksi talouspakotteita.
Ulkoministerien julkilausumassa tuomitaan Venäjän toimet kansainvälisen oikeuden vastaisina ja kehotetaan etsimään kriisiin diplomaattista ratkaisua. EU tukee Etyjin tai YK:n johtamia välitysyrityksiä ja kannattaa myös kansainvälisten tarkkailijoiden lähettämistä Krimille.
Venäjän presidentti Vladimir Putin puolusti tiistaina maansa toimia Krimin kriisissä ja vakuutti, ettei Venäjä aio käyttää sotilaallista voimaa Ukrainaa vastaan. Putinin mukaan Krimiä miehittävät sotilaat eivät ole venäläisiä, vaan paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Venäjän johtaja tuomitsi Ukrainan nykyisen hallituksen laittomaksi ja piti toimia venäläisväestön suojelemiseksi oikeutettuina.
Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ilmoitti vastaavansa Venäjän toimiin konkreettisilla pakotteilla, jotka johtavat maan eristämiseen. Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry vieraili tiistaina Kiovassa ja lupasi Ukrainan hallitukselle miljardin dollarin lainatakuut. Ukrainan parlamentti myös hyväksyi EU:lta 610 miljoonan euron lainan, josta oli alunperin sovittu jo viime vuoden helmikuussa. Myös läntinen sotilasliitto Nato kokoontui hätäkokoukseen
Kovasta retoriikasta huolimatta tilanne oli Krimillä tiistaina iltapäivällä vakaa ja Venäjä komensi sotaharjoituksissa olevia joukkojaan takaisin varuskuntiin.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
