Pohjanmaan rannikon pienet joet kärsivät poikkeuksellisen pahasta happamuudesta – kaloille erittäin haitallista

Pohjanmaalla maaperän happamuus lisää haitallisten metallien, kuten alumiinin huuhtoutumista vesistöihin. Kuva: Pekka Fali

2010-luvun pahimmat happamuusongelmat koettelevat pieniä ja keskisuuria jokia Vaasan eteläpuolelta Kokkolan pohjoispuolelle ulottuvalla alueella.

Maalahdenjoen, Sulvanjoen, Laihianjoen, Vöyrinjoen, Kimojoen, Purmonjoen, Kruunupyynjoen, Kälviänjoen sekä muutaman pienemmän sivujoen happamuutta kuvaavat pH-arvot ovat olleet alimmillaan 4,2–4,9. Pienemmissä uomissa ja ojissa on mitattu jopa alle pH 4:n lukemia.

Luontainen veden pH Suomen jokivesistöissä on 6–7, humusvesissä jonkin verran pienempi. Tavoitteellisena happamuuden minimiarvona vuositasolla pidetään pH-arvoa 5,5.

Näin voimakas happamuus on vesiluonnolle, esimerkiksi kalastolle, erittäin haitallista. Happamuus lisää olennaisesti haitallisten metallien, kuten alumiinin huuhtoutumista vesistöihin. Happamuudesta johtuvia kalakuolemia ei toistaiseksi ole kuitenkaan tullut ely-keskuksen tietoon.

Suurempien jokien osalta tilanne on ollut parempi. Kyrönjoen, Närpiönjoen, Ähtävänjoen ja Lapväärtinjoen pH on vaihdellut välillä 6,2–6,8.

Happamuus on Pohjanmaan jokivesien suurin vesiensuojeluongelma, joka johtuu happamien sulfaattimaiden kuivattamisesta.

Pahin tilanne syntyy, kun kuivaa kesää seuraa sateinen syksy tai seuraavana vuonna kova kevättulva, joka huuhtoo kuivan kauden aikana muodostuneet happamat yhdisteet ja metallit vesistöihin.

Kaksi edellistä kesää olivat hyvin kuivia ja lämpimiä, minkä vuoksi olosuhteet happamien yhdisteiden muodostumiselle ja syksyiselle huuhtoutumiselle ovat olleet suotuisat.

Marraskuun puolella tilanne on hieman parantunut sateiden tauottua. Happamuushaitat voivat kuitenkin vielä pahentua, etenkin mikäli saadaan runsaita sateita. Mikäli maa ja vesistöt jäätyvät, siirtyy happamuusriski ensi keväälle. Ely-keskus seuraa tilannetta.