Heinä kuivuu myös kärväällä tai kuhilailla
Heinäseiväs on vanha keksintö, mutta ehkä nuorempi kuin odottaisi.
Maatalousoppaissa heinäseipäät mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1881.
Ne yleistyivät vasta 1900–luvun puolella.
Heinäseipäät otettiin käyttöön Suomessa kylvöheinän myötä. Maatalousmuseo Sarkan tietojen mukaan seipäitä on useaa eri mallia, joista yksinkertaisin on häkäreseiväs. Häkäreseipään runkoon on jätetty luontaisia oksantynkiä.
Heinäseipäät eivät kuitenkaan ole ainoa tapa kuivattaa heinää.
Kärväs eli tuurikas on heinäseivästä muistuttava teline, jossa on vaakasuoria poikkipuita.
Haasialla tai haasiolla kuivattiin esimerkiksi suoheinät Lapin aapasoilla. Siinä pitkittäisriukuja tai rautalankaa kiinnitetään allekkain pystypuiden varaan.
Haasioiden yleistymisen myötä kehittyivät myös heinähangot, kun heinää täytyi saada nostettua korkealle niiden päälle.
Kuhilas kootaan lyhteistä. Asettelu pellolle kuivumaan tehtiin riippuen säästä ja paikallisesta perinteestä.
Helsingin yliopiston kansatieteen laitoksen verkkojulkaisun mukaan lyhteet voitiin asettaa yksitellen, riviin, renkaaksi tai seipään varaan.
Lyhteiden määrä kussakin kuivatusmuodostelmassa oli tarkkaan säädelty. Säätely helpotti verokymmenysviljan erottamista.
Suova eli auma taas on heinän talvisäilö, johon laitetaan kuivaa heinää.
Hyvä suova on munanmuotoinen.
Viron maaseudulla pienillä tiloilla suovat eivät ole nykyäänkään vieras näky.
Heinänteko oli aikanaan vuoden kiireisintä aikaa: mukaan lähtivät kaikki kynnelle kykenevät.
Nuoria saattoi kiinnostaa heinänteko myös siksi, että pelloilla tapasi muita samanikäisiä – kenties jopa tulevan puolison.
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
