Venäjän-kauppa lähti jälleen nousuun, protektionismi huolettaa
37 prosenttia viejäyrityksistä kertoi viennin lisääntyneen kuluneiden kuuden kuukauden aikana.
Suomen vienti on lähtenyt kasvuun, mutta talouskasvu perustuu Ilmarisen arvion mukaan suurelta osin kotimarkkinoiden kysyntään. Kuva: Kari SalonenVenäjän talous kehittyy myönteisesti seuraavien kuuden kuukauden aikana, arvioi yli 60 prosenttia Suomalais-Venäläisen kauppakamarin kyselyyn vastanneista yrityksistä.
Myös tullin julkaisemien tilastojen mukaan sekä vienti Venäjälle, että tuonti Venäjältä ovat kääntyneet viime kuukausina kasvu-uralle
Kyselyn mukaan viime syksynä kasvua odotti 27 prosenttia vastaajista. Liiketoiminnan kasvusta raportoi nyt 54 prosenttia vastaajista ja supistumisesta kertoo enää noin joka kymmenes.
Vientiä harjoittavista yrityksistä 37 prosenttia kertoi viennin Venäjälle lisääntyneen kuluneiden kuuden kuukauden aikana. Reilusti yli puolet vastanneista uskoo vientinsä kasvavan myös seuraavien kuuden kuukauden aikana.
"Venäjän paremmat talousnäkymät ja ruplan tasaantuminen näkyvät viennin ja liiketoiminnan kasvuluvuissa ja yritykset ovat aktivoitumisellaan vauhdittaneet kaupan kasvua", Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Jaana Rekolainen sanoo.
"Kehitys on nyt positiivista, mutta tuskin kovin nopeasti päästään samaan kasvuvauhtiin kuin ennen vuotta 2013", hän silti toteaa.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Petri Vuorio on huolissaan lisääntyvästä protektionismista, eli Venäjän halusta suojella kotimaista tuotantoa.
"Yhä useampi suomalaisyritys kärsii Venäjän harjoittamasta protektionismista. Presidentti Trumpin kauppapolitiikka tekee protektionismista yhä salonkikelpoisempaa ja valitettavasti Venäjäkin on ottanut määrätietoisia askelia tähän suuntaan."
Tutkimukseen vastasi yli 300 Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsenyritystä. Tutkimuksen tilasivat kauppakamarin lisäksi EK, Keskuskauppakamari, East Office of Finnish Industries ja Suomen Yrittäjät ry. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
