Moottorisahatöissä turvavarusteet päälle
MAANINKA (MT)
”Kunnon työkengät ovat oleellinen osa metsurin varustautumista, eivätkä nastat kengän pohjissa ole yhtään liioittelua”, sanoo metsätalousyrittäjä Jouni Toppi Metsola Oy:stä.
Liukastumisten ja kaatumisten lisäksi metsurintöissä silmävammat ovat yleisiä.
”Visiiri alas, vaikka näkyvyys ei olekaan yhtä hyvä kuin ilman sitä”, muistuttaa Toppi.
Hän painottaa, että turvavarusteiden käyttö lähtee korvien välistä.
”Työntekijän lisäksi esimiehellä täytyy olla oikea asenne työturvallisuutta kohtaan.”
Toppi on suorittanut 1990-luvulla metsätalousyrittäjän am-
mattitutkintokurssin Kiuruvedellä. Sen jälkeen hänelle on metsuritöistä hankitun työkokemuksen lisäksi karttunut kokemusta metsureiden kouluttamisesta.
Toppi ihmettelee, miksi turvavarusteiden käyttöä ei ole säädetty lailla pakolliseksi kaikille, jotka käyttävät työssään moottorisahaa. Pakollisuus koskee vain ammattimetsureita.
”Moottorisahaa työssään käyttävien rakennusmiesten tai sähkö- ja puhelinmiesten ei tarvitse käyttää viiltosuojahousuja tai turvakenkiä.”
25 viime vuoden aikana on kuollut 24 ihmistä moottorisahatöissä. Heistä puolet on työskennellyt sähkölinjoihin liittyvissä tehtävissä.
”Sähköturvallisuuteen liitty-
viä onnettomuuksia ja kuolemantapauksia on ollut suunnilleen yhtä paljon kuin moottorisahaonnettomuuksia. Sähköpuolella on asiaan tartuttu ja ryhdytty isoihin työsuojelutoimenpiteisiin.”
Topin mukaan täydellinen turvavarustepaketti maksaa halvimmillaan 250–300 euroa ja sisältää kypärän, kengät, viiltosuojahousut sekä takin.
”300 myytyä sahaa kohden myydään kuitenkin vain 100 kappaletta turvavaatteita.”
Metsänomistajalle moottorisahaa tärkeämpi työkalu on raivaussaha.
”Kun hankit raivaussahaa, muista hankkia kunnon valjaat. Osta vaikka halvempi saha, mutta älä tingi valjaista, vaan hanki ammattivaljaat”, Toppi opastaa.
Omasta kunnosta ja kropasta huolehtiminen on ihan ykkösjuttu työturvallisuuden varmistamiseksi, Toppi painottaa.
Painoindeksin pitäisi olla kunnossa, sillä nivelet eivät kestä ylimääräistä painoa fyysisessä työssä. Metsurin pitäisi muistaa tehdä palauttavaa liikuntaa, venytellä, pitää yllä keskivartalon lihaksia ja huolehtia nesteytyksestä, luettelee Toppi.
Toppi toivoo, että työnantajat hankkisivat metsureille markkinoiden parhaimpia turvavarusteita halvimpien vaihtoehtojen sijaan.
”Työmukavuus paranee, kun työvaatteet ovat laadukkaat. Esimerkiksi nahkainen työkenkä maksaa noin 170–200 euroa, kun kumisen turvakengän saa 80–100 eurolla.”
Ammattimetsuri tekee enää harvoin töitä hakkuilla tai moottorisahalla ylipäätään. Pääasiallisia työkaluja ovat raivaussaha ja istutusputki.
”Sekä istutus- että raivaussahatyö rasittavat niska-hartiaseutua ja käsivarsia.”
Topin mielestä on sääli, miten vähän istutustyössä käytetään tuplavakkoja.
”Tuplavakka parantaa työn tuottavuutta ja ergonomiaa, sillä sen ansiosta töitä tehdään molemminpuolisesti.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
