vierasyliö Ruokaa riittää vielä maailmalla

Suomessa koettiin viimeksi nälänhätää noin 150 vuotta sitten. Silloin kyseessä oli todellinen ekologinen ruokapula, joka aiheutui luonnonolojen pitkäaikaisesta heikkenemisestä kotimaisilla tuotantoalueilla.

Tuolloin ei ollut varmuusvarastoja pelastamassa tilannetta. Nykyisin nälänhädän torjumisessa on käytettävissä maailmanlaajuiset jakelujärjestelmät.

Ekologisen nälänhädän esiintyminen on kuitenkin edelleen mahdollinen ja ennusteiden mukaan tulevaisuudessa jopa todennäköinen. Sen suurimpana aiheuttajana on maailman väestön jatkuva kasvu. Jokainen uusi kansalainen vaatii oman ravintoannoksensa tuotantokakusta, joka ei voi kasvaa.

Siinä, missä jalostus- ja muiden palveluelinkeinojen lisääntymistä mitataan bkt:n kasvulla, sama ei päde ruoan perustuotantoon. Maa ja meret antavat vain sen määrän ravintoa, jota ne ekologisesti pystyvät tuottamaan. Ylikulutuksesta seuraa luonnon pääoman syöntiä, joka aikaa myöten tulee vähentämään kestävää tuotantoa.

Hyvinvointi on saavutettavissa vain, jos kansallisia luonnonvaroja varjellaan eikä ylikuluteta maailman yhteisiä varantoja. Yli luonnonvarojen eläminen on kestämätöntä ja lyhytnäköistä.

Alueellisesti ihminen on tähän jo mennyt muun muassa merten liikakalastuksessa.

Ekologinen nälänhätä merkitsee, ettei muualtakaan ole saatavissa ruokaa. Nyt maailmaa vaivaakin nälänhädän sijasta krooninen aliravitsemus. Samanaikaisesti, kun yli miljardi maailman ihmistä kärsii jatkuvasta aliravitsemuksesta, lähes samansuuruinen väestömäärä potee erilaisia sairauksia ylensyönnin takia.

Nykyiseen kulutukseen on vielä ekologiset edellytykset, koska ennen kaikkea läntisten teollisuusmaiden varmuusvarastoissa on noin kolmanneksen verran ruokaa maailman vuotuisesta tuotannosta.

Huolta aiheuttaa se, mitä varastojen hupeneminen merkitsee pitkällä aikajänteellä. Jo nyt varastot pienenevät ja viimeksi vuotuinen vähentymä oli jo noin kuusi prosenttia. Kun varastot on syöty, niin aliravitsemus muuttuu nälänhädäksi.

Ravinnon saanti maailmassa on nyt ihmisen kehittämä taloudellinen kysymys.

Ravintopolitiikkaan liittyy läheisesti sen spekulointi hinnalla, johon luonnonolojen muutokset antavat henkisen perustan. Ihminen on aiheuttanut ilmaston muutoksia, jotka suoraan merkitsevät ruoantuotannossa häiriöitä erityisesti kuivuuden, tulvien ja kuumuuden takia.

Aliravitsemus vaihtelee maanosittain ja väestön osien kesken. Ongelmallisin alue on Afrikka. Siellä väestö on riippuvainen ruoan tuonnista: Ruoka-apu on pysynyt lähes ennallaan ja Afrikan maiden saamalla kehitystuella on voitu ostaa lisää ruokaa. Tässä kehityksessä on vastavoimana ruoan hinta.

Länsimaiden hallitsema ruokapörssi määrittelee tärkeimpien ravintolähteiden hinnan, joka ei noudata yksinomaan tuotantokustannusten muutosta. Viime vuosina siinä on mukana entistä suurempi osa sijoittajien ahneutta, spekulointia markkinakysynnän aavistusten mukaan sekä korruptiota.

Pörssin määräämä maailmanmarkkinahinta on noussut monikertaiseksi, mutta esimerkiksi Afrikan maiden saama rahamäärä on säilynyt ennallaan.

Tästä seuraa, että samalla summalla voidaan ostaa länsimaista yhä pienempi määrä ruokaa. Koska ruoka on elintärkeä tuote, on hankinta pois muiden tarpeiden täyttämisestä. Tähän liittyy piirteitä Afrikan maiden kehityksessä, jotka eivät innosta jatkuvaan aliravitsemuksen poistamiseen.

Korruption takia kaikkia ruoka-apuun tarkoitettuja varoja ei käytetä tarkoitukseensa. Esimerkiksi aseiden ostoon kului lähes sama summa kuin ruokaankin.

Kehityksen lopputuloksena on afrikkalaisen saaman ravintomäärän pieneneminen vuosittain. Se supistuu jo senkin vuoksi, että maanosan väestö kasvaa nopeasti ja uusia ruokittavia tulee jakamaan ennallaan pysyvää viljamäärää.

Jo nyt yhden ihmisen keskimäärin saama kalorimäärä on joka vuosi hieman pienempi ja pysyy aliravitsemusrajan alapuolella.

Ekologiseen ruokapulaan pyritään hakemaan helpotusta uudella viljelyteknologialla. Perustuotantoon tulisi sijoittaa lisää pääomia: Tuotantoalueiden salaojitus, kastelu ja lisääminen sekä torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttö olisivat ratkaisun avaimia. Viime aikoina tähän ovat tulleet lisänä geenimuunneltujen kasvien tuotanto.

Vastavoimana näille ovat luonnon monimuotoisuuden vähentyminen ja tuotantoedellytysten kaventuminen luonnossa.

Taloudelliset menetelmät eivät pysty helpottamaan maailman väestön ravintotaloutta. Suurin osa maataloudesta elinkeinonsa saavista ihmisistä on köyhiä, joilla ei ole varaa ottaa käyttöön uusimpia tuotantomenetelmiä ja hankkia niitä varten laitteet. Tästä on ollut seurauksena maailmanlaajuinen muutos kohti suurempia tilakokoja ja alkuperäisen viljelijäväestön muutto taajamien slummeihin elämään mitä erilaisimpien avustusten varassa.

Suomen kaltaisessa maassa, jossa on vielä runsaasti vettä käytettävänä maatalouden tarpeisiin, on vaikea hahmottaa, että ravinnon tuotannossa on jo nyt vesi tullut rajoittavaksi tekijäksi.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO onkin laskenut, että maailman ruoantuotannon tulisi kasvaa 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä väestönkasvun ja ruokavalion muutosten takia. Tämä lienee ekologinen mahdottomuus.

Ravinnon määrää ei voida olennaisesti lisätä suhteessa maailman väestön kasvuun. Meneillään oleva tuotannon muutos merkitsee yhteiskunnallisia haittoja. Maailmankaupan globalisaatio on tuonut mukanaan ravinnon hintamekanismiin keinottelun.

Ihminen itse lisää aliravitsemusta ja aikaa myöten myös uhkaa nälänhädästä. Ilman olennaisia muutoksia talouspolitiikassa ei voida odottaa vaikutuksia koko maailman väestön ravinnon saannissa.

OLLI PAASIVIRTA

Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos Kauniaisista.

Avaa artikkelin PDF