Alkoholilaki rajoittaa pienpanimoiden kasvua
Pienpanimoliiton puheenjohtaja Mika Heikkinen laskee olutta Mikael Baarmanille Helsingissä Suuret oluet - Pienet panimot -tapahtumassa. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto”Pienpanimoille kuuluu pääasiassa hyvää. Kymmenen vuoden aikana oluiden myynti on noussut miljoonasta litrasta lähes 13 miljoonaan”, toteaa Pienpanimoliiton puheenjohtaja Mika Heikkinen.
Ala työllistää pelkästään panimoilla noin sata henkilöä.
Heikkinen toteaa, että lähiruokabuumin vaikutukset tuntuvat myös panimoalalla. Neljässä vuodessa pienpanimot ovat lähes kolminkertaistaneet myyntinsä.
”Suomalaiset arvostavat kotimaisuutta ja hyviä makuja”, Heikkinen toteaa.
Ulosmyynnin rajoitukset hiertävät pienpanimoalaa. Suoraan panimolta ei saa myydä olutta, vaan pullot on kierrätettävä ravintolan tai Alkon kautta.
Alle 4,7-prosenttista olutta voi saada myös marketin hyllyille.
”Tällä hetkellä esimerkiksi panimovierailulle tulijat saavat lähteä kotiin tyhjin käsin. Se on ihan naurettavaa”, Heikkinen sanoo.
Heikkisen mielestä ministeriössä keskitytään liikaa näennäiseen terveysintoiluun.
”Ministeriön puolelta emme ole saaneet mitään tukea tai vastakaikua.”
Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan kirjattua alkoholilain kokonaisuudistusta ei saatu valmiiksi. Pääministeri Alexander Stubbin hallitus luopui lakiuudistuksesta.
Tällä hetkellä uusi alkoholilaki ei etene, toteaa neuvotteleva virkamies Kari Haavisto sosiaali- ja terveysministeriöstä.
”Stubbin hallitus on päättänyt, että tärkeämmät asiat ajavat sen ohi. Alkoholilain uudistuksesta tiedetään lisää vasta, kun näemme seuraavan hallituksen ohjelman”, Haavisto toteaa.
Haaviston mukaan alkoholin myynti Suomessa on tarkasti säädeltyä.
”Ministeriö haluaa, että alkoholijärjestelmä on mahdollisimman selkeä. Lakiin tulee kirjata mahdollisimman vähän poikkeuksia”, Haavisto toteaa.
Poikkeuksilla tarkoitetaan viiniä ja sahtia. Niiden tilamyynti on sallittua.
Vaikka hallitus aikailee lakiuudistuksessa, kansanedustajat ovat tehneet lakialoitteen pienpanimoiden ulosmyynnin sallimisesta.
Lakialoitteen toi joulukuussa käsittelyyn kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.). Aloitteessa ehdotetaan, että pienpanimot voisivat myydä omia alle 4,7 prosentin tuotteitaan panimolta.
Elorannan aloitteen on allekirjoittanut 17 kansanedustajaa. Lisäksi useat pienemmät ryhmät ovat ehdottaneet, että suoramyynnissä oluen alkoholiprosentti voisi olla 9,5.
Tällä hetkellä aloite odottaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyä.
LIINA NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
