Kalenteri kurkistaanuorten tuottajien maailmaan
Jännitystä on ilmassa, Markus Lakso ja Laura Mulari myöntävät. Pian kuullaan, miten kotoväki ja kaverit kuviin suhtautuvat. Nakukalenterin teemana on aito kauneus. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoNakukalenterin idea ei syntynyt aivan tyhjästä. Edelle ovat ehtineet monet muut ammattiryhmät Suomessa ja nuoret tuottajat ulkomailla.
Kalenteri on yksi keino saada näkyvyyttä. ”Haluamme kehittää viestintää, jotta suomalaiset tietävät, keitä me olemme”, maaseutunuorten asiamies Meri Ojanen kertoo.
”Emme halua olla mitään sisäänpäin kääntynyttä porukkaa, vaan osa yhteiskuntaa.”
Kyseessä on hyväntekeväisyyskalenteri. Tuotto lahjoitetaan ”nuorilta nuorille” eli syömishäiriöön sairastuneiden ja heidän läheistensä hyväksi tehtävään neuvonta- ja tukityöhön.
Ojanen myöntää, että kalenteri saa hänet vieläkin hiukan punastumaan. Alun perin Ojanen piti ideaa suorastaan huonona mutta rohkaistui sitten esittelemään idean MTK:n maaseutunuorten valiokunnalle.
Kalenteriin ei haluttu teennäistä kansikuvatyttö- ja poikahenkeä, vaan aitoja ihmisiä luonnollisissa ympäristöissään.
Niinpä kuvissa näkyy nuoria tuottajia esimerkiksi niityllä, lypsyasemalla, metsässä, sikalassa, traktorissa, viljavarastossa ja broilerihallissa.
Toteutus oli iso ponnistus, johon tarvittiin sekä mainostoimistoa että ammattikuvaajaa. Kuvauksiin osallistui kolmisenkymmentä nuorta tuottajaa eri puolilta maata. Osa heistä kuvattiin viime kesänä ja osa tammikuussa.
Suomussalmelainen maidontuottaja Laura Mulari, 25, ei kauan epäröinyt. ”Tuntui tärkeältä näyttää, että meitä nuoria tuottajia on ja me tehdään samanlaisia asioita kuin muutkin nuoret. ”
”Välillä on sellainen olo, että meitä pidetään jotenkin eristäytyneinä. Kyllä me kaupungissakin käydään.”
Mulari valmistui agrologiksi kolme vuotta sitten. Hän omistaa maitotilan yhdessä maatalousyhtymän kolmen muun osakkaan kanssa. Tilalla on uusi lypsyasema ja satakunta lypsettävää.
”Työ on haasteellista, mutta erittäin mukavaa. Jokainen päivä on erilainen.”
Agrologiksi opiskeleva Markus Lakso, 24, toimii opintojen lomassa maatilan renkinä Kauhajoella. Hän luonnehtii kalenterin tekoa huippujutuksi.
”Suurella innolla heittäydyin mukaan. Tällaiset pienet tempaukset kantavat pitkälle. Jää paljon muisteltavaa”, Lakso sanoo.
Kalenteriporukka saatiin Ojasen mukaan yllättävän helposti kokoon. Maaseutunuorten valiokunnan jäsenet pistivät tuulemaan ja houkuttelivat kavereitaan mukaan.
Kaikki kuvauksiin osallistuneet eivät ennakkoon tunteneet toisiaan. ”Yllättävän pian siinä rentouduttiin, kun kaikki olivat alasti nokatusten”, Mulari kertoo.
Kalenteri on myynnissä maaseutunuorten omassa verkkokaupassa. Uudet kotisivut avattiin keskiviikkona.
MTK on julistanut kuluvan vuoden nuorten vuodeksi. Nuoret itse ovat antaneet sille nimeksi Intohimon vuosi. Nimi kuvaa nuorten suhtautumista omaan työhönsä. Maaseutunuoret ovat alle 35-vuotiaita MTK:n jäseniä.
TARJA HALLA
Lue lisää:
www.maaseutunuoret.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
