vierasyliö Metsäteollisuuden investoinnit eivät ole puumarkkinoista kiinni
Metsäverotuksen uudet mallit ovat taas jälleen kerran nousseet otsikoihin.
Uutta tämän talven argumentoinnissa on, että verotuksen uudistamis- ja kiristämistarvetta perustellaan, ei pelkästään teollisuuden nykyisen puuhuollon tarpeilla, vaan myös investointiedellytysten parantamisella ja kestävän metsätalouden rahoituksen turvaamisella.
Luonnollisesti metsien kiinteistövero on noussut esille
myös valtiontalouden tasapainottamisen näkökulmasta. Metsät ovat poliitikoille houkutteleva lisäverotuskohde, niitä ei taatusti voi siirtää veroparatiiseihin.
Teoreettisesta houkuttelevuudestaan huolimatta kiinteistöverotus ei toimi metsissä. Metsien arvo on puustossa, ei maapohjassa. Nettotulojen nykyarvo puuttomalla metsämaalla voi tietyillä alueilla olla jopa negatiivinen.
Puuston kiinteistöverotus johtaisi kahdenkertaiseen verotukseen: ensin puustosta maksettaisiin vuosittainen kiinteistövero ja aina hakkuun jälkeen myyntivero.
Metsien kiinteistövero ei myöskään toimi ”kateusverona”. Keskimääräisen metsätilan vuotuinen taloudellinen tuotto on muutamia tuhansia euroja ja keskimääräisen metsänomistajan tulotaso on selvästi alhaisempi kuin suomalasilla keskimäärin.
Suurin metsäomistajaryhmä ovat eläkeläiset ja seuraavana tulevat palkansaajat.
Kiinteistöverolla on erittäin ikäviä seurannaisvaikutuksia.
Aivan varmasti se vaikuttaisi puumarkkinoiden toimintaan negatiivisesti – valtaosa metsänomistajista kun ei ole taloudellisesti riippuvaisia puunmyyntituloista. Aivan varmasti myös keskustelu jokamiehenoikeuksista nousi esille, haluttiin tai ei.
Kiinteistövero johtaisi myös pienten tilojen pirstoutumisen lisääntymiseen ja siirtymiseen kokonaan metsätaloudellisen toiminnan ulkopuolelle.
Viimeisten kolmen vuoden ajan Suomen raakapuumarkkinat ovat toimineet historiallisen hyvin. Tämä kehitys ei ole sattumaa, vaan määrätietoisen työn tulos.
Kaikkiin markkinoihin, myös suomalaiseen puukauppaan liittyy volatiliteetti eli hintojen ja määrien vaihtelu. Ellei ole volatiliteettia ei ole markkinoita eikä toisaalta markkinoista kiinnostuneita toimijoita.
Perinteinen hokema, että Suomessa on maailman kallein puu, ei pidä enää paikkaansa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana puunhintataso, erityisesti kuitupuussa, on tullut metsäteollisuuden näkökulmasta erittäin kilpailukykyiseksi. Suomen tärkeimpiin kilpailijamaihin verrattuna esimerkiksi kuusitukin hintakehitys vuoden 2009 jälkeen on Suomessa ollut kaikkein maltillisinta.
Juuri tälläkin hetkellä suurin markkinoita rajoittava tekijä on puun kysyntä ja erityisesti kuitupuun kysyntä. Riittämätön puun kysyntä markkinoiden suurimpana ongelmana korostuu pohjoiseen siirryttäessä, ja tilanne pahenee entisestään tulevina vuosina.
Metsätalouden kustannusrasitusta lisäämällä tai pakkokeinoja metsätalouteen etsimällä ei edistetä sen enempää puumarkkinoiden toimivuutta kuin aktiivista metsätaloutta, varsinkin kun metsälainsäädäntöä uudistettaessa markkinaehtoisuus on ollut keskeisiä periaatteita.
Metsäelinkeinon byrokratian,
sääntelyn ja kustannusrasituksen lisääminen johtaisivat automaattisesti puukaupan ongelmien lisääntymisen ja metsätalouden houkuttelevuuden romahtamiseen.
Metsätaloutta ja metsätalouden verotusta on viimeisten parin vuosikymmenen aikana käsitelty entistä enemmän sijoitustoimintana ja metsätalouden tuloja passiivisen sijoitustoiminnan tuottoina. Tämä lähtökohta saattaa tulevaisuudessa todella johtaa passiivisuuteen.
Samat lääkkeet, joita tarjotaan talouskasvun virittämiseksi yrityksissä, toimisivat myös metsätaloudessa. Järkevä sukupolvenvaihdoslainsäädäntö olisi tehokas keino pysäyttää metsäomistajakunnan ikääntyminen ja tilojen jakautuminen.
Niille metsäomistajille, jotka haluavat tehdä metsätaloudesta yrittäjyyttä, pitää olla siihen aito vaihtoehto. Niille metsäomistajille, joille metsä on jotain muuta kuin yrittäjyyttä, pitää luonnollisesti myös olla mahdollisuus oman metsätaloutensa harjoittamiseen. Ketään ei voida pakottaa yrittäjyyteen.
Metsäyrittäjyys olisi myös kansantalouden näkökulmasta järkevää ja maksaisi itse itsensä takaisin jo lyhyellä aikavälillä.
Metsäntutkimuslaitoksessa on metsänomistajakyselyiden tulosten perusteella arvioitu, että jos metsäomistajien keski-ikä alenisi 10 vuodella ja metsätilojen keskikoko nousisi 10 hehtaarilla, se tietäisi 8 miljoonaa kuutiometriä lisähakkuita vuodessa. Edellyttäen tietenkin, että puulle olisi kysyntää.
Investointien puute, teollisuuden alhainen puun käyttö suhteessa metsien kasvuun ja jalostusasteen alhaisuus ovat tällä hetkellä metsäsektorimme suurimmat ongelmat. Ei puumarkkinoiden toimimattomuus. Kansallisen metsäohjelman puunkäyttötavoitteesta olemme jäljessä vaatimattomat 20 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Koneet ja laitteet suomalaisessa puunjalostuksessa kuluvat paljon nopeammin kuin niihin investoidaan.
Tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan metsäteollisuuden investoinnit Suomeen vuosina 1999–2012 ovat olleet hieman alle 10 miljardia euroa. Samalla ajanjaksolla poistot ja arvonalentumiset ovat olleet lähes 18 miljardia euroa.
Muistettava on, että teollisia
investointeja myös metsäteollisuuteen on vuosituhannen vaihteesta lähtien houkuteltu laskemalla yhteisöverokantaa 29 prosentista 20 prosenttiin.
Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva metsäpoliittinen selonteko antaa hyvät eväät metsäelinkeinon ja koko sektorin kehittämiseen.
Selontekoon on kirjattu, että ”Luomme edellytykset yritysmäisen ja aktiivisen metsätalouden harjoittamiselle muun muassa verotusta uudistamalla ja tila- ja metsänomistusrakennetta parantamalla.”
Tämä tavoite täytyy konkretisoida viimeistään seuraavassa hallitusohjelmassa metsätalousyrittäjyyden toimenpideohjelmalla.
JUHA HAKKARAINEN
ERNO JÄRVINEN
Hakkarainen on MTK:n
metsäjohtaja ja Erno Järvinen MTK:n tutkimuspäällikkö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
