Autoilijoita varoitetaan tänään rajusta loskakelistä – jalkakäytävät muuttuvat liukkaiksi
Tänään tiistaina sateita tulee koko maassa; etelässä enimmäkseen vettä, pohjoisessa ja idässä lunta. Jalankulkusääkin on laajalti maan etelä- ja keskiosassa huono.Tänään tiistaina ajokelistä on varoituksia suuressa osassa maata. Maan itäosassa ja Lapissa lunta voi kertyä 5-10 senttimetriä. Lännessä ja etelässä sateet ovat päivällä vähäisempiä, ja tulevat osaksi vetenä tai tihkuna. Maan Etelä- ja keskiosassa ajokeliä huonontaa loskaiset tiet, pohjoisessa lumisade.
Lisäksi jalkakäytävät voivat muuttua liukkaiksi jään päälle satavan veden vuoksi. Tiistaina illalla ja keskiviikon vastaisena yönä maan etelä- ja keskiosaan osaan leviää lisää sateita lounaasta. Samalla olomuoto muuttuu vaihtelevaksi. Sää lauhtuu jopa tavanomaista lämpimämmäksi, Lapissakin kovat pakkaset heikkenevät.
Keskiviikkona päivällä sataa vettä, räntää ja lunta etenkin maan itäosassa ja lunta Pohjois-Lapissa. Paikoin lumikuuroja voi tulla muuallakin maassa. Aurinko kuitenkin jo näyttäytyy pilvien välistä ainakin maan etelä- ja länsiosassa. Torstaina sateet ovat jo selvästi vähäisempiä ja sää selkeämpää. Paikoin voi vielä sataa vielä heikosti lunta.
Päivisin lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 0 ja +5, pohjoisessa -1 ja -10 asteen välillä. Matalapaineen väistyttyä loppuviikolla voi olla jälleen yöpakkasia on myös etelässä.
Anja Häkkinen ja Sini Tenhunen
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

