perjantaivieras Tampereen kaupunki-seudun vaihtoehdot
Tampereen seudun kunnat selvittävät ex-maaherra Rauno Saaren johdolla seudun yhteistyömalleja. Selvitys kattaa valtion asettaman kuntaliitosselvityksen mutta sisältää paljon muutakin. Se on alkuvaikeuksien jälkeen löytänyt hyvin käytännöllisen uran. Selvityksestä on hyötyä, päädytäänpä mihin tahansa.
Selvitystä ohjaavat yhdessä kaikki kahdeksan kuntaa, jotka käyvät säännöllisiä keskusteluja. Seminaarit ovat tärkeä osa työskentelyä.
Yhteistyömalleista niin sanottu 0+ tarkoittaa nykyistä kuntayhtymämuotoista yhteistyötä. Yhteistyö olisi siis ”kuntien päälle ja niiden lisäksi” tapahtuvaa. Siis olemassa oleva seutuhallinto pienin parannuksin. Tähän ei ole kukaan oikein tyytyväinen. Tulos on epädemokraattista näennäistekemistä.
Malli numero 2 kantaa otsaketta ”Yhdentyvä kaupunkiseutu”. Se tarkoittaa, että valtuustot valitsisivat erityisen seutuvaltuuston ja seutuhallituksen sekä joukon työjaostoja. Tulokset olisivat yhdessä sovittuja kuntia ohjaavia ”direktiivejä”. Kunnat siis olisivat itsenäisiä mutta harmonisointia tehtäisiin kautta linjan. Rahat systeemille tulisivat jäsenkunnilta.
Kolmas malli kantaa mahtipontista nimeä ”Metropolimalli”. Valtio on alunperin tarjonnut tätä mallia Helsingin seudun kunnille. Ajatus on, että seudun asiat ovat yhteisiä ja painavimmat niistä hoidetaan yhdessä. Painavia asioita voivat olla esimerkiksi joukkoliikenne, yhdyskuntarakenne, jätehuolto ja niin edelleen. Tämäkään malli ei vaadi kuntaliitoksia, mutta sen päättävä elin metropolivaltuusto valittaisiin suorilla vaaleilla. Malli on vähän huonossa maineessa Helsingin seudun yhteistyökokemusten valossa.
Neljäs malli on virallisissa asiakirjoissa nimellä ”Eurooppalainen kaupunki”. Sitä on kuvattu myös nimellä ”Seutukaupunki” sekä ”EU-malli”. Tämäkin malli lähtee kunnallisvaalien yhteydessä äänestettävästä seutuvaltuustosta. Sillä on 8–12 jäsenkuntaa tai autonomista aluetta. Autonomiset alueet tarkoittavat, että Tampereen kaupunki jakautuisi 4–5 itsenäiseen palvelutuotantoalueeseen. Seutukaupunki olisi juridisesti aluekuntatyyppinen päätöksenteon taso, jossa hoidettaisiin raskaat ison mittakaavan palvelut. Esitetyssä mallissa verot ohjattaisiin suoraan seutukaupungille, joka sovitun jakosäännön mukaan ohjaisi edelleen rahaa kunnille ja autonomisille alueille.
Viides malli olisi sitten kuntaliitosten kautta toteutuva Suur-Tampere, jossa olisi huomattavia ongelmia, muun muassa kustannusten automaattinen kasvu, demokratian heikentyminen sekä reuna-alueiden palvelujen purkaantuminen.
Nämä ovat mallit. Niihin pitää suhtautua loogisina kehikkoina, joista yhdistämällä ja rakentamalla voisi löytyä sopiva toimintatapa. Se on selvää, ettei yksikään kunta halua luopua itsenäisyydestään. Ja fiksuja yhteistyömuotoja ollaan laajalti valmiita miettimään. Jos koko seutu Tampere mukaanlukien löytäisi yhteisen kannan, olisi valtionkin sitä kuunneltava. Sanomalla pelkästään ei on uhkana, että ratkaisuvalta annetaan johonkin ulkopuolelle.
Tuo ajatus seutukaupungista kiinnostaa. Varsinkin jos jokaisella yhteisen toiminnan sektorilla työskentelisi seutuvaltuuston jäsenistä valittu toimialahallitus, jota kutakin johtaisi ”komissaari” ja jokaisella kunnalla – pienimmälläkin – olisi aina yksi komissaarin paikka.
Tärkeää on myös millä sanoilla vaikeita asioita kuvataan. Psykologisesti se ratkaisee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
