Ympäristö on kaikkien asia
Onko yhdellä puolueella oikeus ja kunnia olla ainoa ympäristöpuolue? Vihreät on ottanut roolin ympäristöpoliisina ja oikeuden tuomita muut puolueet lähes kaikessa ympäristön pilaajina. Onko oikein, että yhden puolueen henkilöt ovat ottaneet vahvan roolin ympäristöhallinnossa, joka on heidän mielestään heidän oma reviirinsä?
Santeri Alkio sanoi aikoinaan, että jätetään maa lapsillemme paremmassa kunnossa kuin olemme sen itse saaneet. Tätä opetusta haluavat noudattaa nykyaikana keskustan lisäksi kaikki muutkin puolueet.
Ympäristöasiat tulee ottaa huomioon kaikessa. Vihreiden lähtö hallituksesta voi olla hyvä asia monessa mielessä. Nyt muut hallituspuolueet eivät enää voi selittää omia ns. vihreitä toimiaan vihreän puolueen tekosina. Ne joutuvat kantamaan itse vastuun hallituksen kaikista teoista.
Kaikilla eduskuntapuolueilla on oma vihreä siipensä. Viime eduskuntavaaleissa Vihreä liitto sai 7,25 prosentin kannatuksen, mutta puolue on käyttänyt huomattavasti tätä suurempaa valtaa juuri hallituspuolueiden ”omien vihreiden” ansiosta.
Ympäristöhallinnon määrärahoja on leikattu kuten muitakin, mutta samanaikaisesti ovat ympäristöhallinnon työt lisääntyneet rajusti. Monet yhteiskuntamme asiat ovat tämän vuoksi jumiutuneet.
Olen esittänyt ympäristöministeriön tehtävien jakamista muille ministeriöille.
Jos näin ei voitaisi tehdä, niin vähintään ympäristöhallinnon tehtäväkenttää ja toimintamallia tulee järjestellä uudelleen.
Esimerkiksi kaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen tarvitsee lähes aina poikkeusluvan. Luvat olisi nopeaa ja järkevää päättää kunnissa, mutta näistä on otettu valta elykeskuksen y-osastoille.
Luvan saanti sisältää työläät pitkät kuulemiset ympäristönsuojelun nimissä sekä uskomattoman paperishow’n. Sitten lopuksi hakija saa liian usein kielteisen päätöksen, vaikka luvan eväämiselle ei ole olemassa maalaisjärkistä perustelua, eikä ympäristökään useinkaan luvasta todellisuudessa kärsisi.
Eeva-Maria Maijala
kansanedustaja (kesk.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
