Maahanmuuttaja on kiitollinen työntekijä
Maahanmuuttaja on kiitollinen työntekijä, pakolainen vallankin, Keski-Suomen opiston opettaja Milla Ukkonen totesi Koneagrian maahanmuuttajaseminaarissa.
Ukkosen mielestä kielitaito tai sen puute ei ole este ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen.
Viime vuonna Suomeen muutti 30 000 ulkomaalaista. Kiintiöpakolaista heistä oli 750.
Eniten muuttajia tuli Virosta ja Venäjältä.
Ukkosen mukaan maahanmuuttaja voi tuoda uusia näkökulmia, työmuotoja ja työmenetelmiä.
Maatalousyrittäjä Arja Jalkanen-Kangas Konnevedeltä rohkaisee suomalaisia viljelijöitä ottamaan tilalle ulkomaisia harjoittelijoita.
Kotimaisia harjoittelijoita ei joka kesä ole riittävästi tarjolla.
Työvoimatoimiston ilmoituksen perusteella tilalle tuli ukrainalainen harjoittelija kesäksi 2009.
Nuorimies osasi kaksi sanaa englantia, yes (kyllä) ja no (ei).
Harjoittelija oli tilalla kaksi kesää. Seuraava harjuri teki vain välttämättömimmän ja lähti kesken pois.
”Viime kesän harjoittelija lähti eilen. Hänellä asenne oli kohdillaan”, Jalkanen-Kangas kiittelee.
Harjoittelija on tilalla kuin perheenjäsen, vaikka asuu omassa asunnossa. Hän ruokailee talonväen kanssa ja viettää myös yhteistä vapaa-aikaa.
Isäntäväeltä vaaditaan kärsivällisyyttä ohjata ja opettaa, Jalkanen-Kangas korostaa.
Harjoittelijat ovat tehneet lypsyä ja kotitaloustöitä lukuunottamatta kaikkia tilan töitä.
Byrokratia ei ole este. Jalkanen-Kangas täytti vain yhden lomakkeen, harjoittelijaviisumia varten.
Lisäksi tarvitaan lähdeverokortti.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
